TALOUSARVIOALOITE 371/2012 vp

TAA 371/2012 vp - Markku Rossi /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Hankaveden ja Etelä-Konneveden välisen pienvenekanavan suunnitteluun

Eduskunnalle

Hankaveden ja Etelä-Konneveden välinen pienvenekanava mahdollistaisi Päijänne—Keitele- kanavalla ja Rautalammin reitin järvialueilla kulkevat ja purjehtivat veneet saavuttamaan Rautalammin kuntakeskuksen palvelut. Tärkeää olisi myös mahdollistaa Konnekosken säilyttäminen luonnon muokkaamana merkittävänä koskikalastuskohteena sekä poistaa toistuvat ongelmat hallitsemalla Hankaveden tulvimista, mikäli kanava kestäisi juoksutuksen aiheuttamat rasitukset. Pienvenekanava parantaisi merkittävästi vesiliikenneturvallisuutta Konnekosken alueella. Kanava mahdollistaa matkailu-, kalastus-, veneily- sekä retkeily- ja metsästysmahdollisuudet vesireittejä myöten Etelä-Konnevedellä, Pohjois-Konnevedellä ja Hankavedellä sekä suunnitellulla kansallispuistoalueella Enonniemen ja Kalajanvuoren alueilla.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 350 000 euroa Hankaveden ja Etelä-Konneveden välisen pienvenekanavan suunnitteluun.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Markku Rossi /kesk