TALOUSARVIOALOITE 375/2010
vp
TAA 375/2010
vp - Lauri Kähkönen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kuntien
talous- ja velkaneuvontaan
Eduskunnalle
Määräraha esitys kuntien
talous- ja velkaneuvontaan vuodelle 2011 on 4 511 000 euroa. Kuluvalle
vuodelle esitetty määräraha oli kaikkiaan 5 011
000 euroa. Todettakoon, että budjettikäsittelyssä joulukuussa
2009 eduskunta lisäsi hallituksen esittämään
1,1 Me.
Laki velvoittaa valtion järjestämään
talous- ja velkaneuvontaa tasapuolisesti kaikkialla Suomessa. Palvelujen
kysyntä jatkuu edelleen tasaisena, vaikka velkajärjestelylain
voimaantulon aikoihin vuonna 1993 ajateltiin ylivelkaantuneiden
henkilöiden asioiden tulevan hoidetuksi muutamassa vuodessa.
Asiakaskunnan rakenne on muuttunut; suurimpana ryhmän ovat
nykyisin nuoret. Velkaneuvontapalvelujen kysyntä kasvaa
koko ajan erityisesti korkean työttömyyden alueilla,
kuten Pohjois-Karjalassa. Työttömien lisäksi
lomautetut sekä esimerkiksi peliriippuvaiset ovat uutena
talous- ja velkaneuvontaa tarvitsevana ryhmänä.
Velkaneuvonta-asiat ovat tulleet entistä vaativammiksi,
ja niissä tarvitaan vankkaa osaamista ja ammattitaitoa.
Siitäkin huolimatta, että vapaaehtoisia velkajärjestelyjä ja
velkasovintoja tehdään paljon, käräjäoikeuteen
menevien hakemusten määrä on ollut viime
vuosina kasvussa. Talous- ja velkaneuvontaa työllistävät
edelleen vanhat hakemukset lisätilityslaskelmineen ja maksuohjelman
muutoksineen. Velkaneuvonnan asiakkaiden jonotusajat eivät
ole lyhentyneet ja tarve velkaneuvonnalle on kasvanut.
Talous- ja velkaneuvonnasta annetussa laissa edellytetään
talousneuvontapalvelujen järjestämistä sekä ylivelkaantumisen
ennaltaehkäisyä. Käytännössä tätä yhteiskunnalliseksi
tavoitteeksi asetettua ennalta ehkäisevää työtä on
jo nykyisten määrärahojen puitteissa
ollut hyvin vaikea toteuttaa, koska varsinainen velkaneuvonta ja
ylivelkaongelmien selvittäminen vievät velkaneuvojien
ajan kokonaisuudessaan. Myös tämä tulisi
ottaa huomioon talous- ja velkaneuvontaan varatuissa määrärahoissa.
Kansalaisten velkaantumiskehitystä osoittavien eri indikaattorien
perusteella voidaan olettaa, että asiakkaita talous- ja
velkaneuvontaan on tulossa jatkossakin vähintään
nykyisellä vauhdilla, ellei ennalta ehkäisevään
toimintaan saada lisäresursseja. On myös huomioitava
se, että harvaanasutuilla, muuttotappioalueilla velkavaikeuksissa
olevien ihmisten määrä ei vähene
samassa suhteessa, kuin asukasluku. Tällaisilla alueilla
velkaneuvontaan osoitetut rahat vähenevät entisestään
vaikka kulut tosiasiassa kasvavat.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 32.40.31 lisäyksenä 500 000
euroa kuntien talous- ja velkaneuvontaan.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010