TALOUSARVIOALOITE 379/2007 vp

TAA 379/2007 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen

Eduskunnalle

Momentille 28.90.32 myönnettävää määrärahaa on korotettava nykyisestä. Verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen voimakas vaihtelu on uusi ilmiö, joka on aiheutunut pääosin valtion päättämistä veroennakoiden jatko-osuuksien ja lopullisen verotuksen huonosta kohtaannosta. Tasauslisän voimakas vähentyminen aiheuttaa kumulatiivisten alijäämien kunnissa raskaita ongelmia ja johtaa tempoilevaan palvelujen tuotantoon ja talouden kiristymiseen. Kunnilla ei ole käytettävissä keinoja, joilla ne pystyisivät kompensoimaan verotulotasauksen alenemisesta johtuvan tulojen pienenemisen samalla, kun verotulojen kasvukin jää toimintamenojen kasvua pienemmäksi. Kuntien alijäämät kasvavat. Määrärahan tarve on 60 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  28.90.32 lisäyksenä 60 000 000 euroa kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Esa Lahtela /sd