TALOUSARVIOALOITE 38/2008 vp

TAA 38/2008 vp - Thomas Blomqvist /r 

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen kaupunkiseutujen maahanmuuttajien pilottihankkeeseen

Eduskunnalle

Maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti viime vuosina erityisesti sen vuoksi, että maamme tarvitsee työvoiman maahanmuuttoa. Maahanmuutto pyrkii suuntautumaan kaupunkeihin. Vuonna 2006 Suomen maahanmuuttajaväestöstä 55 % asui Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella. Maahanmuuttajaväestö on keskittynyt joihinkin kaupunginosiin varsinkin suurimmissa kaupungeissa. Maassamme on peruskouluja, joissa maahanmuuttajalasten osuus on yli 50 %.

Maahanmuuttajien on suhteellisesti paljon vaikeampi kotoutua yhteiskuntaan alueilla, joille työttömyys, köyhyys ja muut sosiaaliset ongelmat ovat keskittyneet. Suomessa voimme kuitenkin vielä toimia ennalta ehkäisevästi, kunhan vain toimimme nopeasti ja määrätietoisesti. Meillä ei ole vielä muita Euroopan maita vaivaavia ongelmia.

Hallitusohjelman kirjauksen mukaan pääkaupunkiseudulle, Turun seudulle ja muille merkittäville maahantuloalueille laaditaan yhdessä valtion ja seudun kuntien kanssa pilottiohjelma maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllistymisen edistämiseksi. Yhtenä kärkihankkeena hallituksen metropoliohjelmassa on maahanmuuttopoliittisen ohjelman laatiminen ja toteuttaminen. Pilottihanke toteutettaisiin vuosina 2009 ja 2010. Molemmille vuosille tulisi varata 2,5 miljoonaan euron määräraha. Pilottiohjelmaan osallistuvat kaupungit tulisivat valtiota vastaan tarjoamalla henkilöstö- ja muita resursseja. Ohjelman valmistelut alkaisivat vuonna 2008.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  26.40.02 lisäyksenä 2 500 000 euroa kaupunkiseutujen maahanmuuttajien pilottihankkeen toteuttamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Thomas Blomqvist /r