TALOUSARVIOALOITE 38/2014
vp
TAA 38/2014
vp - Teuvo Hakkarainen /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Äänekosken
biotuotetehtaan raaka-ainekuljetuksissa käytettävän
Keski-Suomen alempiasteisen tiestön parantamiseen
Eduskunnalle
Alemman asteisen tiestön eli seutu- ja yhdysteiden
osuus on Keski-Suomessa maakunnan kokoon nähden poikkeuksellisen
suuri ja tiestön tila kehno, mikä vaikeuttaa etenkin
elinkeinoelämän kuljetuksia. Metsä Groupin Äänekoskelle
suunnittelema biotuotetehdas, joka on Suomen kautta aikain suurin
metsäteollisuusinvestointi, merkitsee kuljetuksien huomattavaa
lisätarvetta. Pääosa eli lähes
80 % tehtaan tarvitsemasta raaka-puusta tullaan kuljettamaan
tehtaalle rekoilla, jotka aiempaa painavampina tulevat kuormittamaan
rajusti jo ennestään heikkotasoista alempiasteista
tiestöä. Koska tavarajunia tullaan käyttämään
vasta yli 150 kilometrin kuljetusetäisyyksillä tehtaasta,
tulee koko Keski-Suomen alueelle painottuva puunhankinta tapahtumaan
rekka-autoja käyttäen.
Keski-Suomen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksessa
ollaan parhaillaan selvittämässä Äänekosken
biotuotetehtaan kuljetuksista tiestölle aiheutuvia välttämättömiä parantamistarpeita,
joiden arvioidaan ulottuvan koko maakunnan alueelle. Selvitystä laadittaessa
on tunnistettu etenkin Pohjanmaan suunnasta Äänekoskelle johtavien
seututeiden parantamisen välttämättömyys.
Tällaisia teitä ovat esimerkiksi maantie 627 Multia—Uurainen—Hirvaskangas
sekä maantie 633 Saarijärvi—Väätäiskylä.
On erittäin tärkeää, että alemman
tieverkon kunnostamiseen tarvittavasta lisärahoituksesta voidaan
sopia mahdollisimman pian, jotta Metsä Group pystyy valmistelemaan
ja tekemään varsinaisen investointipäätöksensä tietoisena
raaka-ainehankintansa kannalta välttämättömän
infrastruktuurin tasosta. Tiestön parantaminen tulee voida
käynnistää mahdollisimman nopeasti, jotta
tehtaan logistinen kilpailukyky olisi riittävä jo sen
käynnistysvuonna 2017.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 5 000 000
euroa Äänekosken biotuotetehtaan raaka-ainekuljetuksissa
käytettävän Keski-Suomen alempiasteisen
tiestön parantamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2014
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Anne Kalmari /kesk
- Kauko Tuupainen /ps
- Eila Tiainen /vas
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk