Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.11

Talousarvioaloite TAA 380/2017 vp 
Aino-Kaisa Pekonen vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maan ensimmäisen maakuntarajat ylittävän liikkuvan 5G-kokeilualueen valmisteluun (1 400 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitusohjelmassa asetettuna tavoitteena on digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristön rakentaminen. Tähän sisältyy panostus digitaaliseen infraan ja 5. sukupolven langattomiin viestintäjärjestelmiin sekä huippunopeisiin, suurkapasiteettisiin ja turvallisiin tietoliikenneyhteyksiin. Näin toimien luodaan toimintaympäristöä digitaalisille palvelualustoille ja ekosysteemeille, kansallisen kilpailukyvyn kasvattamiselle ja suomalaisen huippuosaamisen vahvistamiselle. Osana kansallista laajakaistapoliittista ohjelmaa on tarkoitus tehdä kokeiluja ja huomioida mm. älykkään liikenteen tulevat tarpeet.  

Suomen tavoitteena on olla kärkijoukossa seuraavan sukupolven mobiiliteknologia 5G:n testaamisessa ja käyttöönotossa. Teknologia tulee kaupallisesti täysimittaiseen käyttöön 2020-luvulla, jolloin tekniikan lopullinen standardi valmistuu. 5G:n käyttöönottoon varaudutaan jo sekä paikallisin kokeiluin että kansallisen ministeriövetoisen valmistelun avulla. Kokeilut ovat toistaiseksi olleet lähinnä pistemäisiä. Laajempien kuntarajat ja maakuntarajat ylittävien kokeilujen kiireellinen käynnistäminen on kansallisesti keskeisen tärkeää. Tällaisten ekosysteemien rakentaminen tukee suoraan myös yrityskenttää niiden nopeatempoisessa omassa kehitystyössä ja kv-kilpailussa. Laajojen kokeilujen käynnistäminen ylittää yksittäiset intressit ja vaatii yksityisten toimijoiden lisäksi sekä alueen että valtion tuen.  

Helsingin ja Tampereen välinen kasvukäytävä soveltuisi ensimmäiseksi nauhamaiseksi 5G-kokeilualueeksi, jonka kokemuksia voisi suoraan hyödyntää seuraavan laajemman alueen käyttöönotossa. Helsingissä, Espoossa ja Tampereella on jo paikallisia 5G-kokeiluja. Alue olisi luontevaa yhdistää Tekes-ohjelma 5thGearin avustuksella. Alueella päästäisiin ensi kertaa testaamaan myös teknisesti vaativaa 5G-verkkoa liikkuvissa liikennevälineissä. Helsinki—Hämeenlinna—Tampere-väli on raideliikenteessä Suomen ehdoton valtasuoni.  

Kesäkuussa 2016 solmitussa Suomen kasvukäytävän kasvukäytäväsopimuksessa todetaan valtion ja käytävän yhteistyön strategisista painopistealueista: "Poikkeuksellisen suuret pendelöintimäärät (yli 301 000 henkeä) tekevät Suomen kasvukäytävästä maan suurimman työvoimapoolin ja maan laajimman yhtenäisen osaamisen keskittymän. Tämän kasvukäytäväsopimuksen tarkoituksena on Suomen kasvukäytävän saavutettavuuden edelleen parantaminen. Sopimuksen alateemoja ovat liikkumiseen kytkeytyvän digitalisaation edistäminen, elinkeinoelämän tarvitseman työvoiman liikkuvuuden parantaminen sekä kansainvälinen saavutettavuus ja sen kehittäminen." 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 400 000 euroa momentille 31.40.01 maan ensimmäisen maakuntarajat ylittävän liikkuvan 5G-kokeilualueen valmisteluun. 
Helsingissä 29.9.2017 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Päivi Räsänen kd 
Timo Heinonen kok 
Anne Louhelainen si 
Jari Ronkainen ps 
Ville Skinnari sd 
Tarja Filatov sd 
Rami Lehto ps 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
Juha Rehula kesk 
Martti Talja kesk 
Kalle Jokinen kok 
Satu Hassi vihr