TALOUSARVIOALOITE 384/2012 vp

TAA 384/2012 vp - Markku Rossi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maakunnan kehittämisrahan korottamiseen

Eduskunnalle

Valtion vuoden 2013 talousarvioehdotuksessa maakunnan kehittämisraha pienenee 5 miljoonaa euroa 15,566 miljoonasta eurosta 10,566 miljoonaan euroon, mistä sitomaton osuus on 3,566 miljoonaa euroa ja osaamiskeskusohjelmiin sidottu osuus 7 miljoonaa euroa. Maakuntien arvion mukaan sitomaton rahoitus tulee säilyttää vähintään entisen suuruisena. Rahoitus on tehokas ja joustava kehittämisväline, jota on pystytty käyttämään kannustavasti maakuntaohjelman mukaisiin toimiin. Näitä ovat mm. innovaatiojärjestelmän vahvistaminen ja tuoreiden aihepiirien esiselvityshankkeet ennen suurempiin hankekokonaisuuksiin ryhtymistä. Rahoitus on myös edesauttanut koko maakunnan elinkeinoelämää hyödyttävien hankkeiden syntymistä. Rahoituksella pystytään edistämään aidosti kunkin maakunnan omista lähtökohdista nousevia kehittämisideoita ja -tarpeita.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  32.50.43 lisäyksenä 5 000 000 euroa maakunnan kehittämisrahaan.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Markku Rossi /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Markku Eestilä /kok
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Elsi Katainen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Tuula Väätäinen /sd