TALOUSARVIOALOITE 386/2011 vp

TAA 386/2011 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäveron poistaminen

Eduskunnalle

Vastustamme hallituksen esitystä arvonlisäveron 9 % verokannan ulottamiseksi myös sanoma- ja aikakauslehtien tilauksiin. Sähköisen median kehitys on viime vuosina ajanut painetun median hyvin ahtaalle, ja arvonlisäveron nostaminen johtaisi alan yritykset entistä vaikeampaan tilanteeseen.

Lehtialan asiantuntijoiden mukaan lainmuutos tulee lisäämään työttömyyttä lehtialan lisäksi painotoiminnassa ja jakelussa. Lisäksi heidän mukaansa veronkorotus tulee aiheuttamaan vaikeuksia erityisesti paikalliselle ja maakunnalliselle uutistuotannolle. Näin ollen esitys on räikeästi ristiriidassa jopa hallituksen omien tavoitteiden, kuten työllisyyden ja tasa-arvon vahvistamisen kanssa.

On lisäksi huomattava, että Viestinnän keskusliiton Taloustutkimuksella teettämän mielipidekyselyn mukaan 68 % kansalaisista vastustaa hallituksen aikeita asettaa lehtitilauksille 9 % arvonlisävero. Vero ei saanut enemmistön kannatusta missään väestöryhmässä. Media-ala arvioi myös, että veronkorotus ei todellisuudessa lisäisi verokertymää kuin 13 miljoonaa euroa, koska hintojen nousu johtaisi tilauskantojen romahtamiseen. Kun vielä otetaan huomioon veronkorotuksen välilliset vaikutukset, kuten työttömyyden nousu, saattaa veronkorotuksen nettovaikutus valtion talouteen olla jopa negatiivinen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2012 talousarvion momentilta  11.04.01 53 000 000 euroa, joka kertyy, kun arvonlisäveron 9 prosentin kantaa ei uloteta sanoma- ja aikakauslehtien tilauksiin.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Timo Soini /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps