Järjestöille osoitettu kylätoiminnan valtionapu vuodelle 2017 on laskemassa valtioneuvoston esityksen mukaan nykyisestä 900 000 eurosta 400 000 euroon. Vuoden 2015 1,1 miljoonan euron tasosta verrattuna vähennystä on 64 %.  

Esitys on ristiriidassa maaseutupoliittisen kokonaisohjelman v. 2014—2020 kanssa, missä todetaan, että paikallista kehittämistoimintaa, kuten kylätoimintaa, tulee edelleen vahvistaa käytännön osoitettua, että paikallisuudella saadaan merkittäviä ja kestäviä tuloksia aikaan. Ohjelmassa todetaan myös, että kyläyhdistykset voivat toimia myös työllistäjinä ja syrjäytymisen ehkäisijöinä. Järjestöjen tekemä kylätoiminta tuottaa merkittävää henkistä hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa.  

Itäinen ja pohjoinen Suomi on harvaan mutta kauttaaltaan asuttua aluetta ja täynnä erikokoisia kyliä. Jotta koko Suomi saadaan jatkossakin pidettyä asuttuna, on valtion toimin vahvistettava maaseudun elinvoimaa ja järjestelmällistä työskentelytapaa ja kehittämistoimintaa sekä ylläpidettävä lähipalveluiden hyviä käytäntöjä yhdessä järjestöjen kanssa. Kylätoiminnan valtionavun leikkaus kohdistuisi maaseudun asukkaisiin, joiden asumisen mahdollistavista palveluista on jo ennestään viety aivan liian suuri osa.  

Yksinäisyystutkija ja Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saaren mukaan "yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden puute ovat suomalaisten perusturvassa vakava vaje. Vaikka kuinka investoisimme kasvuun ja työllisyyteen, mutta tämä puoli jää hoitamatta, on se syvä ja krooninen kärsimyksen aiheuttaja. Yksinäisyys on keskeisin ihmisten terveyttä huonontava ja hyvinvointia alentava tekijä." Kylätoiminta edistää sosiaalisia suhteita, estää syrjäytymistä, juurruttaa ihmisiä paikkaan, edistää yleistä hyvinvointia ja näkyy käytännössä mm. arjen turvallisuutena, jossa katsotaan niin vanhusten kuin lastenkin perään. Kyläyhdistykset ovat ottaneet aktiivisen roolin arjen turvallisuuden edistämisessä. Kylätoiminta on aktiivista kansalaistoimintaa, jota on syytä tukea.