TALOUSARVIOALOITE 39/2014
vp
TAA 39/2014
vp - Lasse Hautala /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Lehtimäen
opiston toimintaedellytysten turvaamiseen
Eduskunnalle
Kansanopistojen valtionosuusperuste (suorite) on opiskelijaviikko.
Valtionosuudella katetaan noin puolet kansanopistokoulutuksen kustannuksista,
loppuosa katetaan pääosin opiskelijamaksuin. Valtion
vuoden 2011 budjetissa kansanopistoille osoitettiin valtionosuutta
295 000 opiskelijaviikkoa varten yhteensä 50,7
milj. euroa. Vuonna 2011 kansanopistoille oli lisäksi varattu 1,35
milj. euroa erityisten kohderyhmien opiskelijamaksuja kompensoiviin
opintoseteliavustuksiin.
Valtiovarainministeriön budjettiesityksen 24.8.2011
mukaan kansanopistojen valtionosuuteen varattu määräraha
olisi noussut noin miljoona euroa. Budjettiriihessä vapaan
sivistystyön määrärahaa kuitenkin
leikattiin yhteensä 8,8 milj. euroa. Leikkauksesta 2,95
milj. euroa kohdistui kansanopistoihin, ja opiskelijaviikkojen määrä putosi
8,7 % eli 25 836 viikkoa eli noin 800 vuosiopiskelijan
verran. Opintoseteleihin varattu määräraha
kutistui lähes puolella 850 000 euroon.
Kansanopistot ovat ainoa päätoimisia, koko lukuvuoden
kestäviä opintoja järjestävä oppilaitosmuoto,
jolle ei annettu yhtään aikaa valmistautua pieneneviin
valtionosuuksiin. Lukuvuosi 2011—2012 oli ehditty jo aloittaa,
eikä menossa olevia koulutuksia voitu mitenkään
keskeyttää. Leikkauspaine on näin siirtynyt
kaksinkertaisena nyt alkaneeseen lukuvuoteen.
Kansanopistot järjestivät vuonna 2012 vapaan sivistystyön
koulutusta arviolta yli 330 000 opiskelijaviikkoa, ja valtio
tuki nyt vain 265 000 kansanopistoviikon järjestämistä.
Samalla kansanopistojen odotetaan hallitusohjelman mukaisesti panostavan
nykyistäkin enemmän erityisesti syrjäytymisvaarassa
olevien nuorten sekä maahanmuuttajien koulutukseen. Kansanopistotyöhön kohdistuneet
säästöt lisäävät
painetta nostaa opintomaksuja samalla kun hyväksi todettu
opintosetelijärjestelmä romuttuu. Vuoden 2013
budjettiesityksessä ei indeksikorotuksia tehty myöskään
yksityisten koulutuksen järjestäjien yksikköhintoihin.
Kansanopistojen suoritemäärä esitettiin
pidettäväksi leikatulla tasolla, samoin opintoseteliavustukset.
Kansanopistoliikkeen arvion mukaan sen toimintaedellytyksiä leikataan valtion
taholta näin ainakin 20 % tämän
ja ensi vuoden aikana. Tilanne alkaa olla kestämätön erityisesti
niiden kansanopistojen ylläpitäjien kannalta,
joiden opistot ovat keskittyneet vapaan sivistystyön koulutusten
järjestämiseen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa
kansanopistojen vapaan sivistystyön valtionosuus esitetään
palautettavaksi leikkausta edeltäneelle tasolle. Tätä tarkoittavaa esitystä ei
ole kuitenkaan sisällytetty valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen.
Kansanopistot ovat sisäoppilaitoksia ja niiden kampukset
ovat rakentuneet eri vuosikymmenillä, jopa eri vuosisadoilla.
Vapaan sivistystyön rahoituslakia uudistettiin vuonna 2010,
jolloin mm. erilliset investointiavustukset korvattiin laskemalla
myös kiinteistöjen poistot yksikköhinnan kustannuksiin.
Kansanopistoille tärkeä uudistus kuitenkin vesittyi,
kun se piti tehdä ns. kustannusneutraalisti. Käytännössä laskennassa
otetaan nyt huomioon vain neljäsosa todellisista kustannuksista.
Muutenkin rahoituslain uudistaminen jäi kesken, ja sitä tulisi
pikimmiten jatkaa.
Kansanopistot ovat vedonneet eduskuntaan valtionosuus- ja opintosetelimäärärahojensa
palauttamiseksi vuoden 2011 tasolle: Kokonaismäärärahaan
tulisi tehdä 5 miljoonan euron suuruinen korotus kansanopistojen
toimintaedellytysten turvaamiseksi. Määrärahojen
vähentyessä erityisen huolestuneita on oltava
erityiskansanopistoissa opiskelevien moni- ja vaikeavammaisten
tilanteesta. Esimerkiksi Lehtimäen opistossa Alajärvellä opiskelee
vuosittain n. 2 000 vammaista henkilöä,
jotka tulevat opistoon eri puolilta Suomea, ja koska vammaisten
opiskelijoiden tuen tarve on normaalia suurempi, on kustannusrakennetta
mahdotonta sopeuttaa valtakunnallisen suuntauksen perusteella. Mikäli
tärkeää ja laadukasta opetusta vaikea-
ja monivammaisille henkilöille halutaan Lehtimäen
opistossa tarjota jatkossakin, on Lehtimäen opiston talous
turvattava valtion toimesta.
Edellä olevan perustella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon
momentille 29.30.30 lisäyksenä 450 000
euroa Lehtimäen kansanopiston toimintaedellytysten turvaamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2014
- Lasse Hautala /kesk
- Mikko Savola /kesk