TALOUSARVIOALOITE 392/2005 vp

TAA 392/2005 vp - Esko Kurvinen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen aikuiskoulutuksen kehittämiseen

Eduskunnalle

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen edellyttää sekä työllisyysasteen että työikäisen väestön eläkeiän nostoa. Työpaikkojen pysyminen Suomessa puolestaan vaatii työvoiman korkeaa ammattitaitoa ja mahdollisuutta kehittää sitä tarpeiden mukaan. Ikäluokkien pieneneminen omalta osaltaan korostaa työikäisen väestön työkykyisyydestä huolehtimisen tärkeyttä.

Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä linjasi jo jokunen vuosi sitten näkemyksenään, että tulevaisuudessa työssä käyvät tarvitsevat 10—15 vuoden välein perusteellista pitkäkestoista jatko- ja täydennyskoulutusta ammattitaitonsa ylläpitoon ja kehittämiseen. Yhtä lailla ammattien on nähty muuttuvan nopeasti, osan jopa katoavan, ja tätä kautta syntyy nykyistä selvästi suurempi tarve pitkäkestoiseen ammatilliseen aikuiskoulutukseen kaikilla koulutusasteilla.

Aikuiskoulutuksen resursointi on kuitenkin tästä näkökulmasta tarkasteltuna pahasti alimitoitettua. Korkea-asteen koulutuksessa on samanaikaisesti nähtävissä selkeitä vähentämistarpeita ikäluokkien pienentyessä lähimpien kymmenen vuoden kuluessa niin, että joillakin alueilla Suomessa tarjolla olevien korkeakoulupaikkojen määrä ylittää opiskeluikäisen ikäluokan koon.

Koulutukseen suunnattujen määrärahojen kohdentaminen tulisikin suunnata nykyistä selvemmin aikuiskoulutukseen, jonka tavoitteena on työikäisen väestönosan ammatillisten valmiuksien ylläpito ja kehittäminen. Voimavarojen käyttö tähän on parasta työvoimapolitiikkaa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.69.25 lisäyksenä 500 000 euroa aikuiskoulutuksen kehittämiseen, jonka tavoitteena on työikäisen väestönosan ammatillisten valmiuksien ylläpito ja kehittäminen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Esko Kurvinen /kok