TALOUSARVIOALOITE 398/2009
vp
TAA 398/2009
vp - Lauri Kähkönen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maantien
524 perusparannukseen välillä Lieksa—Kuhmo
Eduskunnalle
Maantien 524 peruskorjaus välillä Lieksan
keskusta — Nurmijärven kylä saatiin loppuun
suoritettua vuonna 1987. Kuhmon kaupungin puolelta kyseinen maantie
on päällystetty Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalle
saakka. Välillä Lieksa—Kuhmo on edelleen
päällystämättä ja osin
peruskorjaamatta noin 27 km:n tieosuus. Kesällä 2009 tehtiin
peruskunnostusta 300 000 euron edestä. Lieksa—Kuhmo
maantie 524 on seututie, joka yhdistää Lieksan
ja Kuhmon seutukuntakeskukset. Tieosuus on tärkeä metsäteollisuuden
ja esimerkiksi Kevätniemen ja Uimaharjun sahojen puuhuollon
kannalta.
Vuoden alusta puuntuonti Venäjältä väheni merkittävästi
puutullimaksujen nousun myötä. Täten
metsäteollisuus tarvitsee entistä enemmän kotimaista
puuta, ja alueella sijaitsevat tunnetusti huomattavat metsävarannot.
Puunkuljetus nykyisessä kunnossa olevaa tietä pitkin
on vaikeaa ja usein huonosta kelistä johtuen vaarallista.
Tien mäkisyys, mutkaisuus ja kantavan pinnan vaihteleva
leveys ovat aiheuttaneet lukuisia ojaan suistumisia ja raskaiden
puuautojen kaatumisia, eikä henkilövahingoiltakaan
ole vältytty vuosien saatossa. Kymmeniä kilometrejä pidemmän
kiertotien käyttö lisää kuljetuskustannuksia
merkittävästi ja aiheuttaa myös ylimääräisen
saastekuormituksen.
Maantie 524 on erittäin keskeinen ja tärkeä Pohjois-Karjalan
ja Kainuun matkailun ja matkailuyhteistyön kehittämisen
kannalta. Tien nykyinen kunto ohjaa matkailijat Pielisen länsipuolitse
itäpuolen paikkakuntien ohitse. Euregio-yhteistyö Karjalan
tasavallan kanssa lisää yhteistyötarpeita
rajan yli. Osapuolina yhteistyössä ovat Suomen
puolelta Kuhmon, Nurmeksen ja Lieksan kaupungit ja Karjalan tasavallan
puolelta Kostamus, Segeza ja Mujejärvi. Maantien 524 peruskorjauksen
lykkääntyminen on muodostumassa vakavaksi rasitteeksi
em. yhteistyön kehittämisessä.
Pielisen itäisen puolen yhteys Suomen pitkittäisliikenteessä on
tärkeä koko rajan läheiselle itäiselle
Suomelle. Tien 524 kunnostaminen toisi kaivatun piristysruiskeen
alueen elinkeinoelämälle. Toimivat liikenneyhteydet
ovat perusta uskottavalle aluepolitiikalle ja alueelliselle kehitykselle.
Niitä voidaan pitää myös kansalaisten perusoikeuksina.
Kustannusarvio maantien 524 kunnolliseen perusparantamiseen
noin 27 km:n matkalta välillä Lieksa—Kuhmo
on selvityksen mukaan 4 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 4 000 000
euroa maantien 524 perusparantamiseen välillä Lieksa—Kuhmo.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009