TALOUSARVIOALOITE 407/2009
vp
TAA 407/2009
vp - Kari Kärkkäinen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen koulujen
perustamiskustannuksiin ja homekorjaushankkeisiin
Eduskunnalle
Valtioneuvosto on ns. budjettiriihessään
päättänyt kunnille palvelujen hoitoon
tarkoitettujen avustusten lisäksi mm. homekoulujen, terveyskeskusten,
vanhainkotien ja päiväkotien jälkirahoitteisten
korjausavustusten lisäämisestä yhteensä 58,5
miljoonaa euroa koko maassa.
Hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion vuoden
2010 talousarviossa oppilaitosten perustamiskustannuksiin ei määrärahan
perusteissa ole kuitenkaan mainintaa koulujen homekorjauksiin osoitettavasta
lisämäärärahasta, vaan ko. momentin
määräraha on sama kuin oli kuluvan vuoden
talousarvioesityksessä. Kuluvana vuonna on jo lisätalousarviossa
myönnetty ko. momentille 9 miljoonaa euroa lisää määrärahaa.
Talousarvioesityksen mukaan valtionosuuksista ja -avustuksista
arvioidaan valtiolle aiheutuvan vuosina 2011—2013 menoja
181,2 miljoonaa euroa, mikä on sama summa kuin vuoden 2009
talousarvioesityksessä. Budjettiriihen päätöstä määrärahan
lisäyksestä ei ole tehty talousarvioesitykseen.
Vuodenvaihteessa 2008—2009 Pohjois-Savon liitto suoritti
tärkeimmistä elvyttävistä investointikohteista
kartoituksen, joka ei kuitenkaan ole alueellisesti täysin
kattava. Kartoituksen mukaan kuntien peruspalvelujen kiireellisten
korjausten, jossa ovat mukana koulut ja terveyskeskukset, tarpeelliseksi
arvioitujen hankkeiden investointitarve olisi n. 62 miljoonaa euroa
Pohjois-Savossa, viiden vuoden aikana. Homekorjausten lisäksi
avustusta tulisi myöntää myös
muuhun korjausrakentamiseen, uudisrakentamiseen ja tietoverkkoihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 29.10.34 lisäyksenä 20 000 000
euroa oppilaitosten perustamiskustannuksiin ja homekorjaushankkeisiin.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Kari Kärkkäinen /kd
- Tuula Väätäinen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Erkki Virtanen /vas
- Hannakaisa Heikkinen /kesk