TALOUSARVIOALOITE 408/2005
vp
TAA 408/2005
vp - Kari Kärkkäinen /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kylätoiminnan
valtakunnalliseen kehittämiseen
Eduskunnalle
Kylätoiminta on viime vuosien aikana osoittanut vastuuntuntonsa
maaseudun kehittämistyöstä useilla sadoilla
kehittämishankkeilla (mm. monipuolinen koulutus, yritystoiminnan
edistäminen, palvelujen tuotanto, ympäristön-
ja maisemanhoito, yhteiset kokoontumistilat). Kylätoiminta kokoaa
hyvin tehokkaasti paikalliset asukkaat ja voimavarat yhteen, mikä on
välttämätöntä tulosten
aikaansaamiseksi.
Nykyisin kylätoiminta on monissa kylissä ainoa
tai merkittävin vastuunkantaja/toimittaja. Kyläyhdistyksen
rooli on voimia kokoava, mikä merkitsee sitä,
että kyläyhdistys hankkii varoja usein myös
muille yhdistyksille. Kylätoiminnan kehittämistehtävän
volyymia kuvaa vuosittaisten hankkeiden noin 50 miljoonan euron
arvo, josta julkisia varoja on yli 30 miljoonaa euroa, ja loput
talkootyötä ja yksityisiä varoja.
Kylätoiminnalle on myönnetty valtionosuutta vasta
vuodesta 2003 alkaen (viime vuonna 420 000 euroa). Valtionosuuden
merkitys on tulevaisuudessakin vakautta tuova elementti monipuolisessa
kylätoiminnan rahoituksessa. Se koetaan myös työn
yhteiskunnallisen merkittävyyden mittarina toisin kuin
lyhytkestoinen hankeraha.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 30.10.63 lisäyksenä 170 000
euroa kylätoiminnan valtakunnalliseen kehittämiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005