Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.17

Talousarvioaloite TAA 41/2019 vp 
Sari Essayah kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (3 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtionavulla maaseudun elinkeinojen kehittämiseen turvataan alueellisesti ja sisällöllisesti kattava, kohtuuhintainen ja ammattitaitoinen neuvonta, joka omalta osaltaan luo edellytyksiä maataloustuotannon harjoittamiselle koko Suomessa. Yli 40 % maatalous- ja puutarhayrityksistä on neuvontajärjestöjen asiakkaita tai jäseniä. Neuvontapalvelut ovat tärkeä osa maaseudun elinkeinojen kehittämisessä, ja niiden merkitys kasvaa, kun maaseudun elinkeinoja pyritään kehittämään vähäpäästöisemmiksi, kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. 

Hallitus esittää talousarvioesityksessään ensi vuodelle yhteensä 1,8 miljoonan euron leikkaukset valtionapuun maaseudun elinkeinojen kehittämiseen verrattuna aikaisempiin vuosiin. Leikkaus on merkittävä ja vaarantaa neuvontapalveluiden jatkuvuuden. Näin suuret leikkaukset todistetusti vaikuttavalta toiminnalta ovat huonoa hallintoa. Vaikuttavien neuvontapalveluiden jatkuvuuden turvaamiseksi pitää niiden rahoitus turvata pysyvällä ja riittävällä määrärahatasolla.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2020. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 3 000 000 euroa momentille 30.10.50 maaseudun elinkeinojen kehittämiseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Sari Essayah kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd 
Antero Laukkanen kd