TALOUSARVIOALOITE 412/2001 vp

TAA 412/2001 vp - Ulla Anttila /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Itämeri-tutkimukseen ja Itämerestä tiedottamiseen

Eduskunnalle

Ravinteiden aiheuttamaa rehevöitymistä pidetään tällä hetkellä Itämeren pahimpana ongelmana. Itämeri on ominaispiirteiltään herkkä ja haavoittuva merialue. Maa-alueilta tulevan kuormituksen lisäksi ravinteita liukenee Itämeren pohjaan kerrostuneesta pohjalietteestä (sedimentistä) veden happipitoisuuden vaihdellessa. Rehevöitymisen myötä Itämeren sinileväkukinnot ovat lisääntyneet voimakkaasti. Myrkylliset sinileväkukinnot haittaavat meren virkistyskäyttöä, ovat vaaraksi kotieläimille ja mahdollisesti myös ihmiselle.

Itämeren suojelun edistämiseksi ja suojelutoimenpiteiden kohdentamiseksi meriekosysteemin tutkimustoimintaa on tehostettava ja rahoitusta lisättävä. Ravinteiden tutkimuksen ohella merkittävä työpanos tulee ohjata myös ympäristömyrkkyjen tutkimukseen. Meriekosysteemin tutkimustoiminta on Suomessa keskittynyt Merentutkimuslaitokseen, jonka tutkimustoimintaa voidaan tehostaa meriekosysteemien toiminnan tutkimukseen keskittyvän tutkimusprofessuurin perustamisella.

Sinileväkukintojen seuraaminen ja niistä tiedottaminen on tutkimustoiminnan ohella tärkeä osa Merentutkimuslaitoksen toimintaa. Leväseurannassa ja -tiedotuksessa tehdään yhteistyötä eri viranomaisten, tutkimuslaitosten ja järjestöjen kanssa. Merentutkimuslaitoksen Itämeren sinilevätilanteesta kertovat Internet-sivut ovat saavuttaneet suuren suosion. Tiedotustoimintaa edelleen kehittämällä lisätään kansalaisten tietoisuutta Itämeren tilasta sekä heidän mahdollisuuksistaan omilla toimillaan vaikuttaa Itämeren tilaan. Itämerestä tiedottamiseen onkin lähitulevaisuudessa panostettava nykyistä enemmän.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.81.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa Merentutkimuslaitoksen Itämeri-tutkimukseen ja siitä tiedottamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Ulla Anttila /vihr
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Tuula Haatainen /sd
  • Paula Kokkonen /kok
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Markku Markkula /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • Ilkka Taipale /sd
  • Christina Gestrin /r
  • Pirjo-Riitta Antvuori /kok
  • Margareta Pietikäinen /r
  • Kari Uotila /vas
  • Tanja Karpela /kesk
  • Riitta Prusti /sd
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Risto Kuisma /rem
  • Martti Tiuri /kok
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Raija Vahasalo /kok
  • Tarja Kautto /sd