Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.10

Talousarvioaloite TAA 414/2016 vp 
Jani Toivola vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yleisten kirjastojen toimintaan (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Kirjasto on paikka, johon kaikki ovat tervetulleita. Se on yhteinen tila, jossa kaikki yhteiskunnan jäsenet kohtaavat riippumatta siitä, onko taskussa rahaa. Kirjastoilla on myös tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä elinikäisen oppimisen ja sivistyksen ylläpitäjänä, sekä kotimaisista kielistä vastuuta kantavana tahona.  

Kirjasto on keskeinen hyvinvointipalvelu. Kirjastojen tehtävä on taata kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa kulttuuria, vahvistaa omaa sivistystään ja kehittää omaa osaamistaan. 

Kirjaston kaltaisten peruspalvelujen käyttäjinä kansalaisten tulisi kuitenkin olla yhdenvertaisia riippumatta siitä, missä he asuvat. Pienissä kunnissa kirjasto saattaa olla ainoa kulttuuria tarjoava laitos, joka toimii sekä kulttuuritilaisuuksien järjestäjänä että kotiseutuhengen ylläpitäjänä. 

Kirjastoverkkoon on jo nyt syntynyt katvealueita, joissa toimintamenot pidetään keinotekoisesti alhaalla heikentämällä palveluita. Hallituksen esittämät leikkaukset ovat kohtalokkaat katvealueiden kirjastoille. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 29.80.30 yleisten kirjastojen toimintaan.  
Helsingissä 30.9.2016 
Jani Toivola vihr 
Emma Kari vihr 
Antero Vartia vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Touko Aalto vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Ozan Yanar vihr 
Satu Hassi vihr 
Heli Järvinen vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr