Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.07

Talousarvioaloite TAA 415/2017 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä keliaakikkojen ruokavaliokorvaukseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Keliakiaa sairastavat ovat voineet hakea 1.10.2002 alkaen ruokavaliokorvausta gluteenittoman ruokavalion aiheuttamista lisäkustannuksista. Korvausta maksettiin 23,60 euroa kuukaudessa 16 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille keliaakikoille. Hallitus päätti poistaa tuen vuoden 2016 alusta, eikä Kelan maksamaa ruokavaliokorvausta ole enää myönnetty 1.1.2016 alkaen.  

Keliakia on vakava perinnöllinen sairaus, jonka ainoana hoitona on elinikäinen gluteeniton tai luontaisesti gluteeniton erityisruokavalio. Ruokavalio on keliaakikon lääke. Jo pienet määrät gluteenia ruokavaliossa riittävät vaarantamaan keliakiapotilaan terveyden ja lisäävät riskiä sairastua muihin vakaviin sairauksiin, esimerkiksi osteoporoosiin tai ohutsuolen imusolmukesyöpään.  

Kansalaisten perusturvaan kuuluu riittävä ja terveellinen ravinto. Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia, että sairaudesta kärsivällä on oikeus tasavertaiseen ja kohtuuhintaiseen ruokaan. Koska hoito aiheuttaa keliaakikoille kohtuuttomia lisäkuluja, esitämme, että heille korvataan erityisruokavalion aiheuttamia lisäkustannuksia. Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 33.40.60 keliaakikkojen ruokavaliokor-vaukseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Päivi Räsänen kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd 
Sari Essayah kd 
Peter Östman kd