TALOUSARVIOALOITE 417/2012 vp

TAA 417/2012 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin

Eduskunnalle

Rajavartiolaitoksella on kasvava merkitys Suomen ja myös muun EU-alueen turvallisuuden kannalta kansainvälistyvän ja monipuolistuvan ns. rajat ylittävän rikollisuuden torjunnassa, myös ihmiskauppa sekä eräät harmaan talouden ilmenemismuodot mukaan lukien. Lisäksi rajavartiolaitoksen merkitys on korostunut maahan turvapaikan hakijoina pyrkivien valvonnassa. Myös meritoiminnan (meripelastuspalvelut, öljypäästöjä koskeva toiminta) voidaan arvioida vaativan lisääntyviä voimavaroja.

Talousarvioesityksessä 2013 ei ole asianmukaisella tavalla huomioitu yllä sanottua rajavartiolaitoksen monipuolisen tehtäväkentän laadullista ja määrällistä kasvua. Toimintojen tyydyttävä taso saati kehittäminen ovat vaarantumassa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  26.10.01 lisäyksenä 5 000 000 euroa Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps