TALOUSARVIOALOITE 420/2005 vp

TAA 420/2005 vp - Jaakko Laakso /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen Vantaalla

Eduskunnalle

Vantaan kaupunki on rahapulan takia kohdistamassa opetustoimeen tuntuvia leikkauksia. Säästötoimiksi kutsuttujen leikkausten tuloksena kouluverkosto harvenee tuntuvasti nykyisestä, määräaikaisten opettajien palkkauksesta tingitään ja usean kymmenen opettajan työpaikka on vaakalaudalla, luokkakoot suurenevat, kouluavustajien määrä putoaa tuntuvasti nykyisestä, erityisopetuksen tilanne vaikeutuu entisestään ja oppilaiden oppimisvaikeudet lisääntyvät.

Kouluopetuksessa tapahtuneet muutokset vaativat kuitenkin tämän päivän koululaiselta yhä aikaisemmin itsenäisiä yksilöllisiä valintoja ja oma-aloitteellisuutta. Oppilaat kulkevat koulupäivän aikana ryhmästä toiseen ilman pysyvää luokkaa ja ilman oman ryhmän tuomaa turvaa. Opettajan merkitys korostuu. Samalla kuitenkin ryhmäkokoja on suurennettu.

Vantaalla ryhmäkokoja aiotaan suurentaa vielä nykyisestä, vaikka jo nykyisilläkin oppilasmäärillä oppilaan yksilöllisen tason ja tarpeiden ottaminen huomioon on opettajalle vaikeaa ja joskus ylivoimaistakin.

Perusopetuksen ryhmäkokojen on oltava kohtuullisia, jotta opettajalla on mahdollisuus nykyistä oppilaslähtöisempään opetukseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 1 000 000 euroa perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen Vantaalla.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Jaakko Laakso /vas