TALOUSARVIOALOITE 421/2005 vp

TAA 421/2005 vp - Jaakko Laakso /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vantaan koulujen perustamishankkeisiin

Eduskunnalle

Nopeasti kasvavana kaupunkina Vantaa on joutunut laajentamaan kouluverkostoaan omalla kustannuksellaan ja pääosin velkarahalla.

Vantaa on parhaillaan toteuttamassa mittavaa koulurakennusohjelmaa, jota kuitenkin kaupungin vaikea taloudellinen tilanne uhkaa hidastaa. Kaupunki on jo toteuttanut mittavia säästötoimia, joiden tuloksena luokkakoot ovat kasvavamassa, kouluverkosto supistumassa ja erityisopetuksen mahdollisuudet heikkenemässä.

Nykyinen valtionosuusjärjestelmä ei ole kyennyt turvaamaan riittävää valtiovallan tukea merkittäviin kouluhankkeisiin. Myöskään parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva valtionosuusjärjestelmän osittaisuudistus ei tuo olennaista parannusta kaupungin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.40.34 lisäyksenä 10 000 000 euroa Vantaan koulujen perustamishankkeisiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Jaakko Laakso /vas