TALOUSARVIOALOITE 423/2012 vp

TAA 423/2012 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen omaishoitajien toimintakyvyn tukemiseen ja omaishoidon tuen korottamiseen

Eduskunnalle

Omaishoitajat tekevät tärkeää työtä, joka mahdollistaa lukuisten suomalaisten kotona asumisen laitostumisen sijaan. Omaishoidon tuki on kuitenkin nykyään aivan liian alhaisella tasolla, joten siihen tulee tehdä tasokorotus. Lisäksi omaishoitajien omaa jaksamista on syytä tukea.

Nykyisellään omaishoitoa valitettavasti tuetaan kunnissa hyvin vaihtelevan tasoisesti, minkä takia omaishoitajat ja hoidettavat ovat eriarvoisessa asemassa asuinkunnasta riippuen. Jos omaishoidon tuki olisi Kelan vastuulla, voitaisiin nykyistä paremmin taata kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu koko maassa. Perussuomalaiset ovatkin pitkään vaatineet hallitukselta toimia tuen siirtämiseksi Kelan vastuulle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  28.90.30 lisäyksenä 25 000 000 euroa omaishoitajien toimintakyvyn tukemiseen ja omaishoidon tukeen tehtävään tasokorotukseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps