TALOUSARVIOALOITE 436/2002 vp

TAA 436/2002 vp - Olavi Ala-Nissilä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen biostatistiikan koulutuksen käynnistämiseen Turussa

Eduskunnalle

Turku on maan johtava biokaupunki. Turun alueelle on kehittymässä uutta lääke-, elintarvike- ja bioalan yritystoimintaa. Turun korkeakoulut tukevat tätä kehitystä tarjoamalla korkeatasoista ja monipuolista alan koulutusta ja tutkimusyhteistyötä sekä tutkimuspalveluja. Lääketutkimuksen piirissä on todettu, että biostatistikkojen puute on merkittävä ongelma Suomessa. Turun yliopisto on toteuttanut syksystä 1999 lähtien erillisenä ohjelmana biostatistiikan kaksivuotista maisterinkoulutusohjelmaa, jota lääketeollisuus on rahoittanut ja myös Turun kaupunki pienehköllä määrärahalla. Lääketehtaat katsovat, että yhteiskunnan tulisi vastata yliopistollisen peruskoulutuksen toteuttamisesta. Ohjelman tavoitteena on kouluttaa biostatistikkoja mm. lääkekehitysyritysten ja muun lääketieteen tarpeita varten. Koulutusohjelman toteuttaminen tulee vakinaistaa. Biostatistiikan maisterinkoulutusohjelman toteuttaminen on vaikeaa ilman opetusministeriön tukea.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.10.21 90 000 euroa biostatistiikan koulutusohjelman toteuttamiseen Turussa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Virpa Puisto /sd
  • Mauri Salo /kesk
  • Annika Lapintie /vas
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Ismo Seivästö /kd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Jukka Mikkola /sd
  • Ilkka Kanerva /kok