TALOUSARVIOALOITE 439/2001 vp

TAA 439/2001 vp - Tuula Haatainen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Kuluttajaliiton toiminnan turvaamiseen

Eduskunnalle

Suomen Kuluttajaliitto tekee työtä suomalaisen kuluttajan etujen ajamiseksi sekä kotimaassa että Euroopan unionin tasolla. Liiton voimavarat suhteessa tehtävien määrään ja vaativuuteen ovat riittämättömät. Kuluttajaliitolla on vain viisi vakituista työntekijää. Kuluttajan taloutta, elintarvikkeita ja ravitsemusta sekä ympäristö-, terveys- ja turvallisuuskysymyksiä koskevia asioita hoitavan henkilökunnan palkkaus on ollut riippuvainen satunnaisesta projektirahoituksesta.

Suomen Kuluttajaliiton asiantuntijat ovat mukana noin sadassa kotimaisessa ja Euroopan unionin tasoisessa komiteassa ja työryhmässä. Suomen Kuluttajaliitto ottaa vuosittain kantaa lukuisiin kuluttajien etuja ja oikeuksia koskeviin kysymyksiin. Kuluttajaliitto antaa maksutonta oikeudellista ja muuta kuluttajaneuvontaa. Kuluttajaneuvonnan määrä on viime vuosina kasvanut viranomaisten supistaessa omaa toimintaansa. Liitto on myös julkaissut useita oppaita ja tehnyt selvityksiä kuluttajien arkipäivästä. Yksi esimerkki on selvitys nuorten ylivelkaantumisen syistä.

Kuluttajaliitto on ollut aktiivinen yhdessä kuluttajayhdistystensä kanssa erilaisten kampanjoijen toteuttamisessa, esimerkiksi ruoan turvallisuuteen sekä myös yleisemmin kuluttajien terveyteen liittyvissä kysymyksissä ja nuorten ylivelkaantumisessa. Tällä hetkellä liitto tekee yhdessä jäsentensä, sidosryhmiensä ja viranomaisten kanssa hintaseuranta-kampanjaa euroon siirtymisen haittavaikutusten vähentämiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  32.40.50 145 000 euroa Suomen Kuluttajaliiton toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Tuula Haatainen /sd