TALOUSARVIOALOITE 440/2004 vp

TAA 440/2004 vp - Esa Lahtela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työllistämistuen korottamiseen työmarkkinatuen suuruiseksi

Eduskunnalle

Yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelta saakka työllistämistuen päiväkohtainen taso on pysynyt samana. Tämän vuoksi työllistämistuki on jäänyt jatkuvasti jälkeen työmarkkinatuesta. Normaali työllistämistuki on 19,85 euroa, kun työmarkkinatuki vuoden 2005 talousarvioesityksen mukaan tulee olemaan 23,25 euroa. Työllistämistuen jälkeenjääneisyys taas on vaikuttanut siihen, ettei talousvaikeuksissa painiskelevissa kunnissa ole pystytty työllistämään niin paljon henkilöitä kuin heille olisi osoitettavissa järkeviä töitä. Osaltaan tämä on taas aiheuttamassa lisääntyvää syrjäytymisuhkaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  34.06.51 lisäyksenä 40 000 000 euroa työllistämistuen tason nostamiseen työmarkkinatuen suuruiseksi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Esa Lahtela /sd
  • Marjaana Koskinen /sd