TALOUSARVIOALOITE 449/2012 vp

TAA 449/2012 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsilisien indeksikorotukseen

Eduskunnalle

Hallitus aikoo jäädyttää lapsilisien indeksikorotuksen, vaikka lapsilisä on yksi tärkeimmistä lapsiperheiden tulonsiirrosta. Varhaislapsuuteen sijoittaminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, joten säästöillä lapsilisien indeksikorotusten jäädyttämistä ei voi perustella.

Lapsilisät ovat jääneet aikojen saatossa ansiotason ja elinkustannusten kehityksestä n. 20—25 % jälkeen, mutta tästä huolimatta hallitus näkee parhaaksi jäädyttää lapsilisien indeksikorotuksen ja siten vähentää lapsiperheiden tulonsiirtoja 38 miljoonalla eurolla. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää tätä lyhytnäköisenä ja kansantaloudelle haitallisena päätöksenä. Lapsilisien reaaliarvon alentuminen koskettaa kipeimmin köyhiä lapsiperheitä ja vastuuta kantavien päättäjien olisi syytä tiedostaa, että lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa terveys- ja hyvinvointikäyttäytymiseen ja lisää terveyseroja. Hallitusohjelmassaan hallitus on luvannut kaventaa tulo-, hyvinvointi- ja terveyseroja, mutta käytäntö puhuu toista. Perussuomalaiset muistuttavat, että lapsiperheissä valtaosa tuloista menee kulutukseen, joten lapsilisät myös osaltaan auttavat pitämään talouden rattaita pyörimässä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.10.51 lisäyksenä 38 000 000 euroa lapsilisien indeksikorotuksen toteuttamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps