TALOUSARVIOALOITE 455/2012 vp

TAA 455/2012 vp - Vesa-Matti Saarakkala /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Maallamme on pitkät perinteet kansainvälisen kriisinhallinnan sektorilla. Suomesta on käytetty joskus kansainvälissäkin yhteyksissä nimitystä rauhanturvaamisen suurvalta. Suomalaisten sotilaiden tekemät uhraukset kansainvälisillä konfliktialueilla ovat omalta osaltaan auttaneet vähentämään Suomeenkin heijastuvia kansainvälisten selkkausten vaikutuksia.

Siviilikriisinhallintaan käytettyjen varojen taso on kuitenkin otettava kriittisen arvioinnin kohteeksi, sillä maamme oma puolustuskyky on lähivuosina uhattuna. Suomen puolustusvoimiin tulee kohdistumaan tämän vuosikymmenen aikana äärimmäisiä säästöpaineita eduskunnan enemmistön taholta. Se ei näytä olevan halukas käyttämään rahaa armeijamme vanhentuvan kaluston uudistamismenoihin tai ylläpitämään kattavaa varuskuntien verkostoa. Tämän vuoksi Suomen olisi syytä lopettaa osallistuminen Euroopan alueella tapahtuviin kriisinhallintaoperaatioihin, joihin ottavat osaa Suomen Kosovoon ja Bosnia-Hertzegovinaan sijoitetut joukot. Kyseiset alueet ovat konfliktiherkkyydeltään rauhoittuneet tuntuvasti 1990-lukuun verrattuna, ja maamme mukanaolo näissä maissa järjestetyissä kriisinhallintaoperaatioissa ei ole tarkoituksenmukaista. Suomen kriisinhallintajoukkojen poisvetämisen myötä säästyvät määrärahat olisi syytä siirtää kansallisen maanpuolustuksen tukemiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  24.10.20 3 184 000 euroa suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Hanna Mäntylä /ps