TALOUSARVIOALOITE 459/2005 vp

TAA 459/2005 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen eritasoliittymän rakentamiseen valtatielle 17 Ylämyllyn taajamassa Liperissä

Eduskunnalle

Ylämyllyn entisen varuskunnan maa-alueista on merkittävä osa siirtynyt Liperin kunnan omistukseen. Kunta on kaavoittanut alueen asuin-, työpaikka- ja palvelualueeksi. Alueella asuu jo nykyisellään noin 300 asukasta, ja alue on jatkossakin Liperin kunnan Ylämyllyn taajaman kehittyvin alue. Parhaillaan alueelle kaavoitetaan noin 100:aa uutta rakennuspaikkaa, mikä kaksinkertaistaa asukasmäärän. Liikennöinti alueelle on erittäin hankalaa, koska pääväylältä, valtatieltä 17, ei ole suoraa liittymää kyseiselle alueelle. Uuden eritasoliittymän rakentaminen parantaisi liikenneturvallisuutta ja edistäisi entisen varuskunta-alueen kehittämisedellytyksiä erityisesti yritystoiminnan osalta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 4 500 000 euroa eritasoliittymän rakentamiseen valtatielle 17 Ylämyllyn taajamassa Liperissä.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Esa Lahtela /sd