TALOUSARVIOALOITE 47/2006
vp
TAA 47/2006
vp - Tuija Brax /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen tuomioistuinten
toimintamenoihin
Eduskunnalle
Hallituksen esitykseen valtion talousarvioksi vuodelle
2007 sisältyy oikeusministeriön ennen budjettiriihtä neuvottelema
1,5 miljoonan euron määrärahalisäys,
joka kohdentuu pääasiallisesti Markkinaoikeuteen
ja Vakuutusoikeuteen, hallinto-oikeuksiin sekä talousrikossyyttäjiin.
Resurssilisäykset suuntautuvat kuitenkin vain kaikkein
kestämättömimmässä tilanteessa
oleville tuomioistuimille. Myös yleisten tuomioistuinten tilanne
on resurssipulan takia muuttumassa kestämättömäksi.
Tuomioistuinlaitoksen pääosa muodostuu yleisistä tuomioistuimista.
Niiden tilanteen parantaminen vaatii myös selvästi
suurempia resurssipanostuksia kuin nyt tuomioistuimille ollaan saamassa.
Valtion tulisi pyrkiä tuomioistuinlaitoksen resurssipulan
korjaamiseen seuraavien kolmen vuoden aikana. Ensimmäisenä vuonna
määrärahoja tulisi kohdentaa erityisesti
yleisiin tuomioistuimiin, hallinto-oikeuksiin ja Markkinaoikeuteen.
Vuodelle 2007 yleisiin tuomioistuimin tulisi kohdentaa määrärahat
uusiin tuomarin- ja esittelijänvirkoihin. Lisäksi
viime vuosina vähennettyjä notaarinvirkoja tuomioistuimissa
tulisi lisätä ja tuomioistuinharjoittelua kehittää tuomioistuinlaitoksen
tulevaisuuden henkilöstön takaamiseksi.
Markkinaoikeuden tehtävät tulevat lisääntymään
valtion ja kuntien ulkoistaessa palveluitaan ja hankintalain tullessa
voimaan 2007. Jotta käsittelyajat niin hallinto-oikeuksissa
kuin Markkinaoikeudessakaan eivät pitenisi entisestään
ja jotta niitä saataisiin kohtuullistettua, tulisi hallinto-oikeuksiin
lisätä 5 tuomarinvirkaa ja 5 esittelijänvirkaa
sekä Markkinaoikeuteen 2 tuomarin- ja 2 esittelijänvirkaa.
Oikeuslaitoksen jutturuuhkan purkamiseksi tuomioistuinten määrärahoja
tulee lisätä vastaavasti myös valtion
talousarvioissa vuosille 2008 ja 2009.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 25.10.23 lisäyksenä 4 800 000
euroa tuomioistuinten toimintamenoihin.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Ulla Anttila /vihr