TALOUSARVIOALOITE 472/2006
vp
TAA 472/2006
vp - Valto Koski /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
26 parantamiseen välillä Hamina—Taavetti
Eduskunnalle
Valtatie 26 on tärkeä yhteys Etelä-
ja Pohjois-Karjalasta Kaakkois-Suomen rannikkoseuduille. Yhteys
palvelee erityisesti elinkeinoelämän raskaan liikenteen
kuljetuksia Haminan ja Kotkan satamiin. Kaksikaistaisen valtatien
liikennemäärät vaihtelevat välillä 2 000—4 600
ajoneuvoa vuorokaudessa, ja raskaan liikenteen osuus on poikkeavan
suuri, 15—30 % eli 540—930 autoa vuorokaudessa.
Liikenteen ennustetaan kasvavan vähintään
20 % vuoteen 2030 mennessä.
Tien kapeus ja huono geometria heikentävät erityisesti
raskaan liikenteen sujuvuutta ja taloudellisuutta, koska nopeudet
jäävät alhaisiksi. Tien heikko kunto
on riskitekijä liikenneturvallisuuden kannalta. Vuosina
2000—2004 tapahtui 34 henkilövahinko-onnettomuutta,
joissa kuoli viisi ihmistä. Suuren raskaan liikenteen määrä aiheuttaa
viivytyksiä muulle liikenteelle huonojen ohitusmahdollisuuksien
vuoksi. Raskas liikenne aiheuttaa myös meluhaittoja tienvarsiasutukselle.
Kapealla tiellä kevyen liikenteen olosuhteet ovat hyvin
turvattomat raskaan liikenteen takia. Hankkeesta on tehty tarveselvitys
vuonna 1993 ja kehittämisselvitys vuonna 2005.
Hankkeen toteuttaminen parantaisi liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta
merkittävästi. Tieosuuden ongelmallisimmille jaksoille
saataisiin turvalliset ohitusmahdollisuudet, joilla vähennettäisiin
liikenteen jonoutumista ja onnettomuusriskejä. Nopeusrajoitus
voitaisiin nostaa nykyisestä nopeudesta 80 km/h
nopeuteen 100 km/h. Tämä parantaisi sekä raskaan
että kevyen liikenteen sujuvuutta ja taloudellisuutta.
Ongelmallisten liittymien parantaminen parantaisi turvallisuuden
lisäksi myös liikenteen sujuvuutta. Henkilövahinko-onnettomuudet
vähenisivät n. 10 % nykyisestä ja
liikennekuolemat n. 14 % nykyisestä.
Asuinviihtyvyys paranisi oleellisesti Pyhällön
taajamassa, kun liikenne siirtyisi ohitustielle.
Hankkeen arvioidut kustannukset ovat seuraavat:
- Paijärven kohdan ohituskaistat,
tie- ja liittymäjärjestelyt sekä hirviaidat,
4,6 miljoonaa euroa,
- Pyhällön ohitustie, ohituskaistat, tie-
ja liittymäjärjestelyt sekä hirviaidat,
8,5 miljoonaa euroa,
- Töytärin, Paijärven, Purhon,
Viirun ja Tainan liittymien parantaminen sekä kevyen liikenteen
alikulku Tainan liittymään, 1,5 miljoonaa euroa,
- välin Husula—Myllykylä kevyen
liikenteen väylän rakentaminen ja valaistus, 0,7
miljoonaa euroa ja
- kevyen liikenteen väylän rakentaminen Myllykylän
pohjoispuolelle, 0,1 miljoonaa euroa.
Koko tieyhteyden parantaminen tavoitetilaan maksaa noin 51 miljoonaa
euroa, ja edellä esitetyt osittaiset rakentamiskustannukset
olisivat 15,4 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.24.78 lisäyksenä 15 400 000
euroa valtatien 26 parantamiseen välillä Hamina—Taavetti.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006