TALOUSARVIOALOITE 476/2002
vp
TAA 476/2002
vp - Jukka Gustafsson /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työvoimapalveluiden
erityismenoihin
Eduskunnalle
Suomalainen työelämä on
kokenut valtavan myllerryksen viimeisen vuosikymmenen aikana. Yksi
ikävä laadullinen muutos on ollut ns. alemman
tuottavuuden työn häviäminen. 1990-luvun lamasta
selvinneet yritykset joutuivat saneeraamaan toimintojaan rajusti.
Toimintoja ulkoistettiin, osa lopetettiin ja osa tehtiin niukemman
työvoiman turvin.
Laman jäljiltä meillä on vieläkin
300 000 ihmistä vailla työtä.
Mielestäni tuon joukon työllistämiseksi
pitäisi tehdä enemmän. Osa työttömistä on
ollut työvoimahallinnon toimenpiteissä vuosikausia
liian pitkään. On arvioitu, että työttömistä noin
90 000—100 000 on vaikeasti työllistettäviä — työttömyyden
kovinta ydintä. Toistaiseksi valtiovallan toimenpiteet
eivät ole auttaneet kovinkaan paljoa tätä joukkoa.
Pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistettävien
kohdalla tuleekin miettiä kokonaan uusia avauksia. Heille pitäisi
luoda joka miehen ja naisen alemman tuottavuuden työmarkkinat,
missä heidän työpanoksensa kelpaa sellaisenaan.
Kauppa- ja teollisuusministeriössä on pohdittu
sosiaalisen yrittämisen soveltuvuutta Suomen olosuhteisiin.
Muun muassa Saksassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa on saatu hyviä kokemuksia
sosiaalisista yrityksistä. Myös Suomessa
on joitakin sosiaalisia yrityksiä, mutta toistaiseksi tulokset
ovat heikkoja, vaikkakin onnistuneita esimerkkejä onkin
olemassa. Lainsäädännölliset
esteet ovat olleet suurimmat jarrut asian eteenpäin viemisessä.
Tämä asia on korjaantumassa jo kuluvan vuoden
aikana, sillä työministeriössä valmistellaan
parhaillaan lainsäädäntöä sosiaalisesta
yritystoiminnasta.
Sosiaalisen yrityksen työntekijöistä pitäisi olla
vähintään 30 prosenttia vaikeasti työllistettäviä,
jotta se täyttää sosiaalisen yrityksen
kriteerit. Työntekijöille pitäisi maksaa
työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Tällä hetkellä puuttuu kuitenkin
rersursseja sosiaalisen yritystoiminnan käynnistämiseksi laajamittaisesti
maassamme. Tärkeää olisi saada ympäri
maan työvoimatoimistoihin ja TE-keskuksiin asiantuntijoita,
jotka neuvoisivat ja auttaisivat sosiaalisen yritystoiminnan käynnistämisessä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 34.06.25 lisäyksenä 300 000
euroa sosiaalisen yritystoiminnan neuvontapalveluihin.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Jukka Gustafsson /sd
- Tero Rönni /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Mikko Kuoppa /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Mikko Elo /sd
- Pirkko Peltomo /sd
- Tarja Kautto /sd
- Virpa Puisto /sd
- Matti Saarinen /sd