TALOUSARVIOALOITE 479/2007
vp
TAA 479/2007
vp - Sanna Lauslahti /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen erityisopetuksen kustannuksiin
Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla
Eduskunnalle
Tämä talousarvioaloite on Helsingin
ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen
hyväksymä aloite.
Lasten ja nuorten oppimis- ja sopeutumisvaikeudet ovat lisääntyneet
erittäin nopeasti Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kasvukunnissa.
Nopeimmin ovat lisääntyneet lasten ja nuorten
dysfasiahäiriöt, sosiaaliset häiriöt
sekä vaikeudet visuaalisessa ja puheen hahmottamisessa.
Samanaikaisesti erityisopetuksen tarve on laajentunut peruskouluista
lastentarhoihin, toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin.
Tarvetta on lisännyt se, että suuri osa väestönkasvusta
muodostuu maahanmuuttajista.
Pätevien erityisopettajien puute on Uudellamaalla ja
Itä-Uudellamaalla vaikea ongelma. Se käy ilmi
myös opettajatarvetyöryhmän muistiosta,
jossa todetaan, että koko maassa 31,2 % erityisopettajista
on vailla muodollista kelpoisuutta, Etelä-Suomen läänissä vastaava
osuus oli 41,3 %. Erityislastentarhanopettajien
puute on vieläkin suurempi.
Vaikeassa tilanteessa monet Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan
kunnat tukevat taloudellisesti opettajiensa pätevöitymisopintoja.
Yhtenä ratkaisuna ne ovat integroineet erityisoppilaita
normaaliin luokkiin, mikä on johtanut uusiin ongelmiin,
sillä hyvin eritasoisten oppilaiden opettaminen vaikeuttaa
luokan opettamista.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 29.10.30 lisäyksenä 600 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että määrärahaa saa käyttää Uudenmaan
ja Itä-Uudenmaan erityisopetustarpeen nopean kasvun aiheuttamiin
järjestelyihin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Sanna Lauslahti /kok
- Merja Kuusisto /sd
- Tarja Tallqvist /kd
- Johanna Karimäki /vihr
- Raija Vahasalo /kok
- Christina Gestrin /r
- Mikaela Nylander /r
- Matti Saarinen /sd
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Leena Harkimo /kok
- Jyrki Kasvi /vihr
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Tapani Mäkinen /kok
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Maria Guzenina-Richardson /sd
- Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
- Jukka Mäkelä /kok
- Outi Mäkelä /kok