TALOUSARVIOALOITE 479/2012 vp

TAA 479/2012 vp - Vesa-Matti Saarakkala /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vientiosuuskunta Viexpon toimintaan

Eduskunnalle

Vientiosuuskunta Viexpo tarjoaa kansainvälistymistä helpottavia palveluja pienille ja keskisuurille yrityksille Pohjanmaan alueella.

Valtio on tukenut Viexpon toimintaa vuodesta 1971 alkaen. Vuonna 2012 Viexpon valtionapua leikattiin 340 000 eurosta 240 000 euroon, mikä johti kahden kansainvälistymisasiantuntijan toimen vähentämiseen Viexpon toimistossa. Valtion Viexpolle maksama yleisavustus on ollut yhtä matalalla tasolla viimeksi vuonna 2002. Saamamme tiedon mukaan työ- ja elinkeinoministeriö suunnittelee leikkaavansa Viexpon yleisavustusta edelleen vuoden 2013 osalta.

Viexpo on organisaationa tehokas, mistä kertoo osaltaan sen toiminnasta hyötyneiden yritysten suuri määrä. Vuonna 2011 Viexpon hankkeiden kautta TEM:n tukemiin yhteishankkeisiin osallistui 273 yritystä. Tämä on yli 10 % osallistuvien yritysten yhteismäärästä ja valtion budjettiin suhteutettuna huomattavasti yli Viexpon rahoitusosuuden. Viexpon etuja ovat käytännönläheisyys, kaksikielisyys ja sen tapa palvella nimenomaan pieniä yrityksiä.

Suomen nykyinen suhdannetilanne vaatii panostuksia pk-yritysten vienninedistämiseen. Pohjanmaan alueella pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva potentiaali laajentaa toimintaansa ulkomaille. Jotta tämä potentiaali tulee hyödynnettyä, tarvitaan kansainvälistymistä tukevia palveluja. Tässä Viexpolla käytännönläheisenä ja juuri pieniä yrityksiä palvelevana kaksikielisenä toimijana on merkittävä rooli. Siksi Viexpon yleisavustus tulee palauttaa vuoden 2011 tasolle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  32.20.41 lisäyksenä 125 000 euroa Vientiosuuskunta Viexpon toimintaan.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lars Erik Gästgivars /r
  • Lasse Hautala /kesk
  • Reijo Hongisto /ps
  • Mika Lintilä /kesk
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Markku Mäntymaa /kok
  • Mats Nylund /r
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Janne Sankelo /kok
  • Mikko Savola /kesk
  • Maria Tolppanen /ps
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Peter Östman /kd