TALOUSARVIOALOITE 48/2005 vp

TAA 48/2005 vp - Ulla Anttila /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vaikeavammaisten henkilökohtaisten avustajien aiheuttamiin kustannuksiin

Eduskunnalle

Vammaisten sosiaaliturva olisi ajanmukaistettava ja voimavarat kohdennettava niin, että ne kannustavat vammaisia henkilöitä aktiivisuuteen, kuten opiskeluun, työssäkäyntiin ja kuntoutukseen. Vammaisten sosiaaliturvaan ei ole yli kymmeneen vuoteen tehty merkittäviä parannuksia.

Hallitusohjelman ja valtioneuvoston periaatepäätöksen (2.10.2003) tavoite siitä, että ihmisten omaehtoista ponnistelua heidän hyvinvointinsa edistämiseksi kannustetaan, ei vammaisten henkilöiden osalta voi toteutua ilman välttämättömiä avustajapalveluja. Henkilökohtainen avustaja-järjestelmän kehittäminen on tärkeää vaikeavammaisten perusoikeuksien kannalta. Avustajapalveluiden myöntämisessä on valitettavasti suuria kuntakohtaisia eroja. Henkilökohtainen avustaja-järjestelmä tulisikin muuttaa nykyistä laajemmaksi oikeudeksi vaikeavammaisille henkilöille ja samalla siirtää sen rahoitus Kansaneläkelaitoksen alaisuuteen. Tasavertaisuuden kannalta on tärkeää, että valtio rahoittaa avustajapalveluita. Tässä aloitteessa esitetään määrärahaa vaikeavammaisten henkilökohtaisten avustajien aiheuttamien kustannusten maksamiseen kokonaan valtion menona.

Selvitysmies Erkki Paara on keväällä 2005 valmistuneessa selvityksessään sosiaali- ja terveysministeriölle esittänyt kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistämistä. Tässä yhteydessä hän myös esittää, että valtio kustantaisi lisäpanostuksellaan puolet kuntien vammaispalveluista. Näin siksi, että vammaisille ihmisille välttämättömät palvelut ovat nykyisellään liiaksi riippuvaisia kuntien taloudellisista voimavaroista ja vammaismyönteisyydestä. Asumiseen ja itsenäiseen elämään liittyvien vammaispalvelujen lisätarve aiheuttaa jatkossakin suurimmat kustannukset vammaispalveluissa. Selvitysmiehen raportti osoittaa, kuinka tärkeitä avustajapalvelut ovat vammaisille henkilöille. On tärkeää, että avustajapalvelut ja niiden rahoitus turvataan vaikeavammaisille jo ensi vuonna.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.18.60 lisäyksenä 10 000 000 euroa vaikeavammaisten henkilökohtaisten avustajien aiheuttamien kustannusten korvaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Ulla Anttila /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Irina Krohn /vihr
  • Heidi Hautala /vihr