TALOUSARVIOALOITE 480/2001 vp

TAA 480/2001 vp - Anne Huotari /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sosiaalisten yritysten toiminnan käynnistämiseen Kainuussa

Eduskunnalle

Sosiaalisten yritysten tarkoitus on parantaa pitkäaikaistyöttömien, vajaakuntoisten ja muuten huonossa työllistymistilanteessa olevien henkilöiden työllistymistä ja yhteiskuntaan sopeutumista luomalla sosiaalisen yrityksen/yhteisön toimintamalli, jossa myös heikon tuottavuuden omaavilla henkilöillä on mahdollisuus työllistyä mielekkääseen ja yhteiskunnan kannalta hyödylliseen työhön.

Muualla Euroopassa on sosiaalisista yrityksistä saatu hyviä kokemuksia. Esimerkiksi Ruotsissa sosiaalisen yrittämisen toimintaa on kehitetty ja käynnistetty monin tavoin. Suomessa suurimpia esteitä toiminnan käynnistämiseksi ovat lainsäädännön esteet sekä sopivien kehittämisympäristöjen puute. Kainuun maakunnan työllisyydenhoidon yhteistyöverkosto, Lex Kainuu, on valmistellut sosiaalisen yrityksen käynnistämistä Kainuussa. Fyysisen kehittämisympäristön sosiaaliselle yritykselle tarjoaa maakunnassa jo pitkälle kehittynyt kierrätystoiminta, jonka ajankohtainen haaste on sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) maakunnallinen keräys ja käsittelytoiminnan käynnistäminen, joka on suunniteltu perustettavan sosiaalisen yrityksen tehtäväksi. Sosiaalisen yrityksen toimintamuodoksi on valittu säätiö, jolla varmistetaan, että toiminta ei häiritse markkinoita ja että toiminnasta saavutettava tulos menee sosiaaliseen työllistämiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  34.06.63 lisäyksenä 1 700 000 euroa Kainuun alueella toimivien sosiaalisten yritysten käynnistämisavustuksiin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Anne Huotari /vas
  • Paula Lehtomäki /kesk