TALOUSARVIOALOITE 489/2007 vp

TAA 489/2007 vp - Marjo Matikainen-Kallström /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen opettajavajauksen vähentämiseen teknillisissä tieteissä

Eduskunnalle

Valtioneuvoston globalisaatiotyöryhmä (Brunilan työryhmä) on todennut, että Suomen menestymisen perusehtoja ovat osaaminen, huipputeknologian kehittäminen ja sen soveltaminen laajasti. Ryhmä totesi jälkeenjääneisyyden teknillisissä tieteissä ja suositteli opetus- ja tutkimusresurssien vahvistamista Suomelle tärkeillä aloilla.

Huipputekniikan ja huippuosaamisen kannalta avainasemassa on yliopistojen perustutkimuksen ja siihen nojaavan opetuksen taso. Osaamishaasteisiin on vastattu lisäämällä kasvavien alojen, erityisesti elektroniikan, tietoliikennetekniikan ja tietotekniikan, koulutettavien määrää, mutta laatu on kärsinyt, sillä resursseja ei ole lisätty vastaavasti. Teknillisissä tieteissä on nyt 21 kokoaikaopiskelijaa opettajaa kohti, kun ennen lisäyksiä opiskelijoita oli 10 opettajaa kohti. Luonnontieteissä ja kauppatieteissä asiat ovat vain hieman paremmin.

Kansainvälisessä yliopistojen laatuselvityksessä (The Times Higher Education) maailman 200 parhaan yliopiston joukossa v. 2005 Suomesta pärjää vain Helsingin yliopisto. Se on 65. ja edellä muiden Pohjoismaiden parhaita yliopistoja. Toinen listalle päässyt suomalainen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, on 194. ja listalla olevista 16 Euroopan teknillisistä yliopistoista viimeistä edellinen.

Opetusministeriön asettama Neuvon työryhmä on selvittänyt tekniikan opetuksen kehittämistä. Työryhmä esitti elokuussa 2005 opettajien lisäämistä teknillisissä tieteissä heti niin, että kokoaikaopiskelijoita olisi 14 opettajaa kohti. Työryhmä myös esitti opiskelijoiden sisäänoton vähentämistä 15 %, jolloin opettajien lisäyksen vuoksi keskeyttäneiden määrä vähenee ja valmistuneiden määrä pysyy entisellään, eli vastaa tarvetta. Neuvon työryhmän suositus, kun otetaan huomioon opiskelijoiden sisäänoton vähentäminen, merkitsisi, että teknillisissä tieteissä olisi opettajia kolmasosa eli yli 400 nykyistä enemmän.

Opettajien lisäämisellä on jo kiire, jotta teknillisten tieteiden opetuksessa päästäisiin lähemmäksi kansainvälistä tasoa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.50.01 lisäyksenä 15 000 000 euroa teknillisten tieteiden opettajavajauksen lieventämiseen strategisilla aloilla.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Marjo Matikainen-Kallström /kok