Vankimäärä jatkoi edelleen
kasvuaan vuonna 2005. Päivän keskivankiluku oli
viime vuonna 3 888 eli (40 %) suurempi
kuin vuosituhannen alussa. Vuodessa vankiluku kasvoi 300 vangilla.
Vankeinhoitolaitoksen toimintakyky ei enää vuosiin
ole pystynyt vastaamaan vankiluvun vuosia jatkuneen kasvun aiheuttamiin
paineisiin. Valvontahenkilökunnan mitoitus ei nykyisin
vastaa toiminnallisia eikä laitosturvallisuuden edellyttämiä tarpeita.
Henkilöstöpulan vuoksi toimintoja perutaan tai
ne pyritään hoitamaan tinkimällä tauoista
ja hoidattamalla yhdellä henkilöllä useaa
työpistettä. Vartijavajauksen vuoksi valvonta
vankien työpaikoilla jää työnjohtohenkilöstön
hoidettavaksi tai, jos työryhmä toimii vartijajohtoisena,
työryhmän vangit jäävät
lukituiksi selliin koko päiväksi.
Henkilökunnan määrä ei vastaa
nykyisestä vankimäärästä johtuvia
toiminnallisia eikä turvallisuustarpeita. Kun toimintoja
joudutaan peruuttamaan päivittäin ja useita työpisteitä joudutaan
hoitamaan yhden henkilön varassa, ilmapiiri kiristyy asunto-osastoilla.
Vangit kokevat, ettei heidän asioitaan haluta hoitaa tai
että niihin suhtaudutaan välinpitämättömästi.
Jatkuva työskentely psyykkisesti sairaiden ja vaikeasti
käsiteltävien vankien kanssa lisää työn
raskautta. Henkilökunnan vähäisyys näkyy
myös vankien välisen väkivallan kasvuna.
Henkilökunta joutuu toimimaan jaksamisensa äärirajoilla.
Työmotivaatio kärsii, koska oman työn
hoitaminen jää usein pinnalliseksi ja vain välttämättömistä tehtävistä suoriutumiseksi.
Tällainen tehtävien hoito taas johtaa siihen,
että lainsäädännössä asetetut
tavoitteet jäävät toteutumatta.
Rangaistusten täytäntöönpanolain
mukaan vangille on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä sellaista
hänen taipumuksiaan vastaavaa työtä tai
muuta toimintaa, joka on omiaan ylläpitämään
tai kehittämään ammattitaitoa tai muuten edistämään
hänen mahdollisuuksiaan tulla toimeen yhteiskunnassa. Vanki
puolestaan on rangaistusaikanaan velvollinen tekemään
varsinaisena työaikana työtä tai osallistumaan
koulutukseen taikka muuhun rangaistuslaitoksen järjestämään
tai hyväksymään toimintaan, jollei häntä esim.
terveydentilansa vuoksi voida kokonaan tai osittain vapauttaa siitä.
Vankien määrän kasvaessa toimintaan
päivittäin osallistuvien osuus on vähentynyt.
Vuonna 2004 vangeista keskimäärin 58 % osallistui
päivittäin toimintoihin. Työssä käyvien
vankien osuus pysyi lähes samana kuin edellisvuonna. Työssä kävi
päivittäin keskimäärin 1 450
vankia eli 41 % päivittäisestä vankiluvusta.
Vuoden aikana opiskeli yhteensä 1 665 vankia.
Kun päivittäin toiminnoissa olevien vankien osuus
on 58 prosenttia arvioidusta vankien kokonaismäärästä,
merkitsee tämä sitä, että keskimäärin
1 430 vankia ei ole mukana toiminnoissa, vaan pääosan
päivästä sellissä. Muutos muutaman
vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin aktiiviprosentti oli lähellä 70:tä,
on huomattava.
Vankeinhoitolaitoksen toiminnat ja henkilökunnan työn
sisällöt muuttuivat 1990-luvulla vankiluvun laskun
myötä. Tähän vaikutti mm. päihdeongelmien
kasvu, jota varten tarvittiin uusia toimintamalleja. Perustettiin
erilaisia päihteettömiä osastoja ja otettiin
käyttöön ohjelmia, joissa vanki sitoutuu
päihteettömyyteen. Toimintaohjelmilla pyritään
vaikuttamaan vangin selviytymismahdollisuuksien parantamiseen. Ohjelmien
ohjaamiseen on koulutettu vankeinhoidon henkilöstöä,
myös vartijoita.
Toimintaohjelmien varjopuolena on se, että ylikuormitettu
henkilöstö kokee erilaisiin ohjelmiin osallistumisen
tai niiden johtamisen vaikeaksi ja osin mahdottomaksi, koska perustehtävään
ei yleensä saada toista henkilöä.
Lain mukaan vankiloiden terveydenhuolto on järjestettävä siten,
että vangilla on muun väestön kanssa
yhdenvertainen mahdollisuus terveytensä edistämiseen,
sairauksien ehkäisyyn ja riittäviin terveydenhuollon
palveluihin. Vangin terveydelle ei saa aiheutua haittaa vankilassa
olosta. Vankilassa pyritään myös terveydenhuollon
keinoin edistämään vangin selviytymistä vapaudessa. Laki
potilaan asemasta ja oikeuksista koskee myös vankipotilaita.
Vankiloissa on entistä enemmän sairaanhoitoa
tarvitsevia vankeja. Sekä ulkopuolisesta sairaanhoidosta
aiheutuneet menot että lääkemenot ovat
viime aikoina kasvaneet kymmenien prosenttien vuosivauhtia. Vankiloihin
näkyy kerääntyvän yhä enemmän
erittäin vaikeahoitoisia ja vakavasti sairaita potilaita,
joilla on sekä krooninen psykiatrinen sairaus että henkeä uhkaavia päihdevieroitusoireita.
Lisäksi on ilmeistä, että syrjäytyneisyyteen
liittyvät vakavat terveysongelmat lankeavat enenevässä määrin
vankeinhoidon terveydenhuollon hoidettaviksi.
Vankien terveydenhuolto on kriisiytynyt. Vankiloihin ei enää tahdota
saada vakinaisia lääkäreitä.
Kaikki vankien terveydenhuollon kustannukset maksaa vankila. Vankeinhoitolaitos
ei juuri voi itse vaikuttaa kustannusten kehittymiseen: sairaat
ja hoidon tarpeessa olevat vangit on hoidettava rangaistuksen täytäntöönpanon
aikana.
Terveydenhoidon menot kasvavat siten vankeinhoitolaitoksesta
riippumattomista syistä hallitsemattomasti. Mikäli
niihin ei osoiteta riittävää rahoitusta,
ne osaltaan syövät vankeinhoidon toimintamenoja
ja kaventavat toiminta-aluetta.
Lokakuun alusta voimaan tulevan uuden vankeuslain toimeenpano
tulee tämän hetken tietojen mukaan tosiasiallisesti
monilta osin lykkäytymään määrärahapuutteiden
vuoksi. Asiasta puhutaan kauniisti, että laki tulee ns.
asteittain voimaan, vaikka lain mukaan lain pitäisi kokonaisuudessaan
tulla voimaan 1.10.2006.