TALOUSARVIOALOITE 497/2005 vp

TAA 497/2005 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus -hankkeen toiminnan perusrahoitukseen Itä-Suomessa

Eduskunnalle

Sosiaalialan osaamiskeskusten tavoitteena on toimivan ja pysyvän yhteistyörakenteen luominen tutkimus- ja opetustoiminnan ja kuntien käytännön työn välille. Sosiaalialan työtä kunnissa tekevät sosiaalityöntekijät, sosionomit ja lastentarhanopettajat.

Osaamiskeskusten on tarkoitus olla avoimia alueellisen yhteistyön tarpeista lähteviä verkostoja. Niiden hallinto on mahdollisimman kevyesti järjestetty, mikä mahdollistaa joustavan ja innovatiivisen toiminnan.

Itä-Suomen alueella sosiaalialan osaamiskeskuksena toimii ISO, jonka toiminta-alue on laaja ja kattaa Kainuun, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakunnat.

ISO edistää hyvinvointia yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa ennakoimalla sosiaalialan kehittämistarpeita, vahvistamalla sosiaalialan osaamista sekä asemaa, kehittämällä sosiaalialan palvelurakenteita ja toimintatapoja sekä vaikuttamalla alueelliseen ja valtakunnalliseen kehitykseen.

Sosiaalialan osaamiskeskusten valtionavustus lakisääteiseen perustoimintaan on ollut toiminnan käynnistymisestä alkaen yhteensä 3 milj. euroa koko maassa. ISO:n osuus on nyt 425 000 euroa ja avustusosuus pienenee automaattisesti joka vuosi väestökadon vuoksi. Valtion talousarvio vuodelle 2006 osoittaisi toimintaan koko maahan vain 2,5 milj. euroa, ja ISO:n avustus vähenisi täten n. 71 000 euroa. Valtion perusavustuksen pieneneminen vaarantaisi ISO:n toiminnan jatkuvuuden koko Itä-Suomen alueella ja merkitsisi osaltaan sosiaalialan osaamiskeskuksille asetetuista lakisääteisistä tehtävistä luopumista. Pahimmillaan se leikkaisi ISO-alueelta yhden alueellisen yksikön toimintamahdollisuudet. Se merkitsisi luopumista myös Sosiaalialan valtakunnallisen kehittämishankkeen alueellisen toimeenpanon tukemisesta. Sosiaalialan kehittämishankkeen alueelliseen tukemiseen ei ole olemassa muita resursseja kuin osaamiskeskukset lakisääteisten tehtäviensä ohella ja kunnille haettavaksi osoitetut hankerahat.

ISO:n organisoituminen koko Itä-Suomen yhteiseksi eri maakunnat kattavaksi osaamiskeskukseksi on osoitus yhteistyökyvystä ja tahdosta ponnistella ja vaikuttaa sosiaalialan kehittäminen ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaaminen eri toimijoiden yhteistyönä. Rahoituksen vähentäminen merkitsee monipuolisten alueellisten, paikallisten ja valtakunnallisten asiantuntijaverkostojen kuihtumista. Sosiaalialaa ei voi vaikuttavasti kehittää etäältä ihmisten arjesta, paikallisista elämänkuvioista, konkreettisista palveluista ja toimijoista.

Valtionavustuksen karsimisen sijasta perusteltua olisi nostaa avustusta. Systemaattisen ja pitkäjänteisen verkostotyön edut ovat haasteellisessa sosiaalialan asiantuntijayhteistyön kehittämisessä kiistattomat, ja sen vuoksi valtion kannattaisi satsata siihen. Pienellä panoksella on mahdollista saavuttaa laaja-alaista vaikuttavuutta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.32.39 lisäyksenä 500 000 euroa Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus -hankkeen toiminnan perusrahoitukseen Itä-Suomessa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Esa Lahtela /sd