TALOUSARVIOALOITE 502/2012 vp

TAA 502/2012 vp - Astrid Thors /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtion korvauksiin kunnille alle 7-vuotiaiden pakolaisten vastaanotosta aiheutuviin kustannuksiin

Eduskunnalle

Valtioneuvosto on 7.6.2012 hyväksymässään periaatepäätöksessä valtion kotouttamisohjelmasta vuosille 2012—2015 sitoutunut siihen, että korvausjärjestelmää kehitetään asteittain. Jotta tämä toteutuisi, ehdotetaan, että alle 7-vuotiaiden vastaanotosta maksettavan laskennallisen korvauksen tasoa korotetaan 5 %:lla 1.1.2013 lukien.

Korotuksen vaikutus on 642 000 euroa.

Kotoutumislain (1386/2010) 45 §:n mukaisesti kunnalle maksetaan valtion varoista laskennallista korvausta lain 2 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoittamista henkilöistä kolmen vuoden ajan alkaen ensimmäisestä kotikuntaan rekisteröinnistä kuitenkin niin, että pakolaiskiintiössä Suomeen otetusta henkilöstä laskennallista korvausta maksetaan neljän vuoden ajan. Laskennallista korvausta maksetaan kuntaan osoittamisesta, ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi. Kansainvälistä suojelua saavien kunnille maksettavia laskennallisia korvauksia korotettiin ensimmäisen kerran vuoden 1993 jälkeen vuoden 2010 alusta 10 %:lla.

Vuoden 2011 talousarviossa 7 vuotta täyttäneiden laskennallisia korvauksia korotettiin 10 %:lla. Laskennallinen korvaus on vuoden 2012 talousarviossa alle 7-vuotiaiden osalta 6 845 euroa vuodessa ja 7 vuotta täyttäneiden osalta 2 300 euroa vuodessa. Jotta korvaustaso vastaisi Kuntaliiton laskelmien mukaista vuodesta 1993 tapahtunutta sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten arvioitua nousua, pitäisi alle 7-vuotiaasta maksettavan korvauksen olla 10 218 euroa vuodessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  32.70.30 lisäyksenä 642 000 valtion korvauksiin kunnille alle 7-vuotiaiden pakolaisten vastaanotosta aiheutuviin kustannuksiin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Astrid Thors /r
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Stefan Wallin /r