TALOUSARVIOALOITE 512/2005 vp

TAA 512/2005 vp - Seppo Lahtela /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen talousrikosten selvittämiseen

Eduskunnalle

Talousrikoksista keskeisimpiä ovat verorikokset, velallisen rikokset ja kirjanpitorikokset. Vuonna 2001 poliisin tietoon tuli yli 2 300 talousrikosta. Talousrikosten selvittäminen ja ennalta ehkäiseminen on huumerikollisuuden ohella keskusrikospoliisia eniten työllistävä rikostorjuntatehtävä. Talousrikoksista saattaa aiheutua tapauksesta riippuen merkittäviäkin taloudellisia vahinkoja.

Talousrikosten tutkinta-ajat ovat pitkiä, sillä niiden tutkiminen vaatii laajaa juridista osaamista. Jo sen selvittäminen, onko kyseessä rikos ja kehen vastuu kohdistuu, on hyvin monimutkaista. Rikoslaki ei anna näihin kysymyksiin suoria vastauksia. Talousrikokset myös aika ajoin unohdetaan ja tutkiminen alasajetaan huomaamattomasti.

Talousrikosten selvittäminen on tärkeää kansalaisten oikeustajun kannalta, mutta se on myös taloudellisesti kannattavaa. Se edellyttää päteviä poliiseja tutkintaan ja sujuvaa oikeuskäsittelyä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 5 000 000 euroa keskusrikospoliisille talousrikosten selvittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Seppo Lahtela /kesk