TALOUSARVIOALOITE 520/2008
vp
TAA 520/2008
vp - Annika Lapintie /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen toimeentulotuen myöntämisperusteiden
muuttamiseen lapsilisän osalta
Eduskunnalle
Suomalainen yhteiskunta on vauraampi kuin koskaan.
Huolestuttavaa on, että vaurastuminen ei näy lainkaan
kaikkein pienituloisimpien kansalaisten tuloissa.
Toimeentulotukea saavia kotitalouksia arvioidaan vuonna 2009
olevan noin 220 000. Suurin osa on yhden hengen kotitalouksia,
mutta yksinhuoltajat ovat taloudellisesti haavoittuvimpia: Stakesin
mukaan toimeentulotukea saa joka neljäs suomalainen yksinhuoltajaperhe,
yhteensä 27 500 perhettä. Kaikkiaan toimeentulotukea saavia
lapsiperheitä on lähes 50 000 (STAKES 2006).
Lapsilisällä kompensoidaan perheille lasten kasvattamisesta
aiheutuvia kuluja. Lapsilisiä ei ole sidottu indeksiin
ja lapsilisien reaaliarvon lasku pakottaa köyhät
perheet turvautumaan toimeentulotukeen. Toimeentulotuen perusosan määräytymisperusteita
kuitenkin muutettiin 1.1.1994 alkaen siten, että lapsilisät
otetaan huomioon perheen toimeentulolaskelmaa tehtäessä. Käytännössä lapsilisien
mahdolliset korotukset vähennetään aina
toimeentulotuesta. Tämä on räikeässä ristiriidassa
hallitusohjelman lapsiköyhyyden vähentämiseen
pyrkivien tavoitteiden kanssa.
Lapsilisä on muutettava etuoikeutetuksi tuloksi, joka
ei vähennä perheen saamaa toimeentulotukea. Lapsilisiin
viime vuosina tehdyt pienet parannukset eivät muuten auta
kaikkein suurimmassa ahdingossa olevien perheiden tilannetta lainkaan.
Kaikkiin toimeentulotukea saaviin lapsiperheisiin soveltaen tämä tietäisi
valtiolle korkeintaan 35 miljoonan euron lisäkustannuksia vuodessa.
Olemme tehneet tähän asiaa koskevan lakialoitteen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 33.60.35 lisäyksenä 35 000 000
euroa toimeentulotuen myöntämisperusteiden muuttamiseen
lapsilisän osalta.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Annika Lapintie /vas
- Matti Kauppila /vas
- Minna Sirnö /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Matti Kangas /vas
- Merja Kyllönen /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Unto Valpas /vas
- Martti Korhonen /vas
- Veijo Puhjo /vas