TALOUSARVIOALOITE 523/2011 vp

TAA 523/2011 vp - Kauko Tuupainen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 4 suunnitteluun välillä Kanavuori—Jyväskylä

Eduskunnalle

Tiejakso Kanavuoren ja Haapalahden välillä on osa valtatietä 4, 9, 13 ja 23. Tämä tiejakso toimii pitkämatkaisen liikenteen sisääntuloväylänä ja välittää kasvavan maakuntakeskuksen työmatka- ja asiointiliikennettä runsaasti. Vaajakosken alueen maankäyttö on voimakkaassa kehitysvaiheessa Kanavuoren ja Hupelin alueilla, jonne on tulossa sekä uusia asuinalueita että liiketoimintaa. Naissaaren alue on merkittävä matkailukohde.

Tiejakso ruuhkautuu säännöllisesti ja erityisesti viikonloppuliikenteessä esiintyy liikenteen pysähdyksiä. Onnettomuusriski on suurin liittymissä ja tielle pääsy on vaikeaa.

Vuonna 2011 valmistuvaan Lusi—Vaajakoski-hankkeeseen liittyy kiinteästi kolme kilometriä pitkä moottoritieosuus Kanavuoresta valtatien 4 ja 9 liittymästä Haapalahteen nykyisen moottoritien eritasoliittymään saakka. Hankkeeseen kuuluu useita eritasoliittymiä ja liittyvien katujen ja teiden järjestelyitä. Siihen liittyy meluntorjuntaa ja muita ympäristön laatua parantavia toimia. Hanke mahdollistaa Vaajakosken keskustan kehittämisen keväällä 2010 järjestetyn arkkitehtikilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta.

Kokonaisuutena hanke tiejaksolle Kanavuori—Jyväskylä on liikenne- ja viestintäministeriön pitkän aikavälin kehittämistavoitteiden mukainen. Se tukee valtakunnallisia alueiden kehittämistavoitteita ja on liikenneteknisestikin kannattava. Hanke edistää valtakunnallisen päätieverkon liikenteen turvallisuutta ja toimivuutta. Hanke vaikuttaa olennaisesti kasvavan Jyväskylän seudun kilpailukykyyn. Hankkeen kustannusarvio on noin 85 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 1 000 000 euroa valtatien 4 suunnitteluun välillä Kanavuori—Jyväskylä.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Kauko Tuupainen /ps
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Teuvo Hakkarainen /ps