TALOUSARVIOALOITE 53/2005 vp

TAA 53/2005 vp - Sirpa Asko-Seljavaara /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaisesta lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin

Eduskunnalle

Yliopistosairaaloiden määrärahojen kokonaissummaan ei ole tehty 1990-luvun puolivälin jälkeen edes kustannustason nousua vastaavaa tarkistusta. Korvauksen reaalitaso on siis pudonnut viimeisten kymmenen vuoden aikana noin 30 %:lla. Samanaikaisesti opetustoiminta on lisääntynyt, kun yliopistojen sisäänottomäärät ovat kasvaneet lääkäriksi ja hammaslääkäriksi opiskelevien osalta huomattavasti.

Tämä tilanne on aiheuttanut sen, että yliopistosairaaloita ylläpitävät kunnat ovat joutuneet ottamaan taloudellista vastuuta lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta, vaikka näiden toimintojen kustannusvastuu on valtiolla.

EVO-korvaus täytyy korjata tasolle, joka turvaa yliopistosairaaloiden opetustoiminnan. Matti Vanhasen hallitusohjelmassakin on todettu, että yliopistotasoisesta terveystieteellisestä opetuksesta sairaanhoitopiireille aiheutuvien kustannusten korvaukset pyritään saattamaan todellisten kustannusten tasolle. Alimitoitettu EVO-korvaus pahentaa erikoislääkäripulaa ja asettaa yliopistosairaaloiden sijaintikunnille niille kuulumattomia taloudellisia rasitteita.

Ensi vuoden budjetissa opetus-EVO:lle lainattu 8 miljoonaa euroa palautetaan takaisin tutkimukselle, mikä on hyväksi tutkimukselle, mutta nämä resurssit ovat myös välttämättömiä laadukkaan opetuksen takaamiseksi. Vanheneva väestömme tulee myös tarvitsemaan entistä enemmän lääkäreitä ja erikoisalojen osaamista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.32.33 lisäyksenä 10 000 000 euroa terveydenhuollon toimintayksiköille lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Maija Perho /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Heikki A. Ollila /kok