Viimeksi julkaistu 18.2.2022 11.42

Talousarvioaloite TAA 53/2021 vp 
Sari Essayah kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön tukemiseen (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Arviot syrjäytyneiden nuorten määrästä vaihtelevat, mikä johtuu muun muassa siitä, ettei syrjäytymiselle ole muodostunut vakiintunutta määritelmää. ME-säätiön mukaan syrjäytyneitä olisi kuitenkin jopa yli 60 000. THL:n mukaan nuorten syrjäytymistä tutkittaessa viitataan usein yhteiskunnallisten järjestelmien, kuten koulutus- ja työmarkkinajärjestelmien, ulkopuolelle jäämiseen sekä sen hyvinvointivaikutuksiin. Merkittäviä riskitekijöitä ovat myös matala koulutus, pitkäaikainen työttömyys ja toimeentulo-ongelmat. Keskeisiä osa-alueita ovat myös elämänhallintaan liittyvät ja terveydelliset ongelmat, sosiaalisten suhteiden vähyys ja syrjäytyminen yhteiskunnallisesta osallisuudesta.  

Koronan negatiiviset työllisyysvaikutukset ovat osuneet erityisesti nuoriin. Viime vuosien positiivinen kehityskulku nuorten syrjäytymistilastoissa on vaarassa taittua koronaepidemian myötä. Tilastokeskuksen mukaan koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien 20—24-vuotiaiden nuorten osuus on vähentynyt vuoden 2015 15 prosentista vuoden 2018 vajaaseen 12 prosenttiin. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä totesi raportissaan 24.6. koronakriisin lisäävän lasten ja nuorten eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Erityisessä syrjäytymisen vaarassa ovat nyt nuoret, joiden perheeseen koronakriisi on tuonut toimeentulovaikeuksia tai mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia. Nuorten pääsy työmarkkinoille on vaikeutunut koronakriisin myötä, mikä edellyttää vahvempaa panostusta nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. 

Syrjäytyminen on suuri ongelma yhteiskunnassamme, minkä vuoksi nuorten syrjäytymisen vastaiseen työhön tulee panostaa enemmän. Ongelmiin pitää pystyä puuttumaan ennalta ehkäisevästi ja riittävän varhaisessa vaiheessa. Yhdenkin syrjäytymisen estäminen on merkittävää niin yksilön elämänlaadun kuin yhteiskunnan kantokyvyn kannalta. Meillä ei ole varaa siihen, että nuoret syrjäytyvät pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Syrjäytymisen vastaiseen työhön kohdistettavat resurssit ovat säästötoimenpide niistä kustannuksista, joita syrjäytymisestä yhteiskunnalle seuraa. 

Erityisesti koronaepidemian tilanteessa syrjäytyminen uhkaa monia toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksessa olevia nuoria. Moni oppilaitos siirtyi korona-aikana etäopetukseen joko osittain tai kokonaan, jolloin opiskelijan itseohjautuvuuden ja elämänhallinnan taidot korostuvat. Moni tarvitsee tukea saadakseen opinnot uudelleen käyntiin ja oppimisvajeen kurottua. 

Etsivä nuorisotyö sekä työpajatoiminta ovat juuri senkaltaista ennalta ehkäisevää toimintaa, johon laitettu panostus tulee monikertaisena takaisin. Hallitus lisää määrärahoja etsivään nuorisotyöhön, mutta työpajatoimintaan tarvitaan lisäpanostuksia, jotta voidaan vastata entistä paremmin tarpeeseen sekä kehittää toimintaa.  

Aloite sisältyy KD eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2022. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 29.91.51 nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön tukemiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Sari Essayah kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd 
Päivi Räsänen kd 
Antero Laukkanen kd