TALOUSARVIOALOITE 535/2005 vp

TAA 535/2005 vp - Annika Lapintie /vas ym. 

Tarkistettu versio 2.0

Kehitysyhteistyömäärärahojen osuus bruttokansantulosta

Eduskunnalle

Vanhasen hallituksen hallitusohjelmassa todetaan seuraavasti: "Hallitus toimii YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteiden mukaisesti myös kansainvälisen kauppapolitiikan keinoin kestävän kehityksen edistämiseksi ja äärimmäisestä köyhyydestä sekä nälänhädästä kärsivien määrän puolittamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Hallitus kasvattaa kehitysyhteistyömäärärahoja tavoitteena nostaa niiden osuus 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä yleinen talouskehitys kuitenkin huomioon ottaen. Köyhyyden vähentämistä, tasa-arvoa ja koulutusta painottavan kehitysyhteistyömme laatua parannetaan kestävien kehitysvaikutusten aikaansaamiseksi." Myös ensi vuoden talousarvioon hallitus on kirjannut hallitusohjelmassa olevan takaportin. Kehitysyhteistyömäärärahoja korotetaan kohti 0,7 prosentin tavoitetta "yleinen talouskehitys kuitenkin huomioon ottaen".

Hallituksen itselleen jättämä takaportti on moraaliton. Taloudellista tilannetta tarkasteltaessa voidaan aina valita sellaiset luvut, joilla yleiseen talouskehitykseen vedoten voidaan jättää kehitysyhteistyömäärärahoja korottamatta riittävästi. Jo nyt näyttää siltä, että tahtia pitäisi kiristää, jotta todella voidaan saavuttaa 0,7 prosentin tavoite vuoteen 2010 mennessä. Hallituksen epäoikeudenmukainen esitys varallisuusveron poistosta paljastaa räikeästi, että rahaa kyllä on riittävästi. Oikeudenmukaisempaa olisi suunnata määrärahoja niille, joilla ei mitään ole, kuin antaa rahaa niille, joilla jo on kaikkea kylliksi.

Hallitusohjelmassa vedotaan YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteeseen puolittaa köyhyys vuoteen 2015 mennessä. Tämän vuoden YK:n kehitysjärjestön eli UNDP:n raportissa todetaan, että ilman merkittävää lisärahoitusta vuosituhatjulistuksen tavoitteet jäävät saavuttamatta. Köyhyyden vastaisessa taistelussa tarvitaan myös Suomen panosta.

Suomi rahoittaa varakkaille kohdistuvan varallisuusveron poiston ottamalla valtiolle lisää velkaa. Köyhille maille velan ottaminen ei ole yhtä helppoa. Varakkaan teollisuusmaan mahdollisuudet selvitä velan maksusta ovat myös oleellisesti paremmat kuin kehitysmailla. Jättämällä tekemättä varallisuusveron poiston ja kohdistamalla varat kehitysyhteistyömäärärahoihin olisi Suomi toiminut vastuullisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Suomen kaltaisella varakkaalla teollisuusmaalla on varaa ja mahdollisuuksia kantaa vastuuta ja ottaa itselleen osa kehitysmaiden velkataakasta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2006 talousarvioon momentin  24.30.66 perusteluihin maininnan, että kehitysyhteistyömäärärahoja nostetaan määrätietoisesti vuoteen 2010 mennessä 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Annika Lapintie /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Kari Uotila /vas