TALOUSARVIOALOITE 540/2013
vp
TAA 540/2013
vp - Mirja Vehkaperä /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtakunnallisen
laajakaistahankkeen toteuttamiseen
Eduskunnalle
Valtakunnallisen laajakaista kaikille -hankkeen tavoitteena
on, että vuoden 2015 loppuun mennessä yli 99 prosenttia
vakinaisista asunnoista sekä yritysten ja julkishallinnon
organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista on enintään
kahden kilometrin etäisyydellä nopeudella 100 Mbit/s
toimivasta valokuitu- tai kaapeliverkosta.
Laajakaista kaikille -hanke on useasta syystä päässyt
todella käyntiin vasta nyt, kun hankeaika ja -rahoitus
ovat päättymässä. Monilla alueilla
on ollut vaikea löytää markkinaehtoisia
laajakaistaratkaisuja, ja siksi kunnallisten järjestelmien
ja osuuskuntien perustaminen on ollut välttämätöntä.
Nyt kun monet hyvät hankkeet olisivat lähdössä käyntiin,
rahoitus loppuu.
Nämä jo valmisteilla olevat hankkeet tulisi myös
toteuttaa asian tärkeyden vuoksi. Pohjois- ja Itä-Suomen
maakunnissa arvioidaan, että niiden seuduilla on noin 50
miljoonan euron vaje laajakaistahankkeiden rahoituksessa vuoden 2015
loppuun mennessä. Myös vuoden 2015 jälkeen
tulisi huolehtia siitä, että laajakaistaprojekteja
tuetaan edelleen.
Toimivien laajakaistayhteyksien puute on kehityksen este erityisesti
Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa fyysiset etäisyydet
ovat pitkiä. Etätyö- ja etäpalvelumahdollisuudet
lisäisivät ihmisten hyvinvointia ja samalla koko
alueen elinvoimaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 31.40.50 lisäyksenä 25 000 000
euroa valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Katri Komi /kesk