TALOUSARVIOALOITE 541/2008
vp
TAA 541/2008
vp - Jukka Mäkelä /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Uudenmaan
yliopistojen toiminnan kehittämiseen ja Aalto-korkeakoulun
käynnistymisen turvaamiseen
Eduskunnalle
Yliopistot ovat keskeisessä asemassa maakunnan
menestyksen turvaamisessa. Elinkeinoelämän odo-tukset
kohdistuvat paljolti niihin, sillä ne toimivat sekä uuden
tutkimustiedon että osaavan työvoiman tuottajina.
Uutta tutkimustietoa tarvitaan innovaatioiden syntymiseen. Innovaatioiden
syntymiseen tarvitaan myös tieteenalojen välistä yhteistyötä sekä monitieteellistä
osaamista.
Yliopistoilta edellytetään nyt uudenlaisia osaamiskombinaatioita
ja yhteistyörakenteita innovaatioiden lisäämiseksi. Tätä tavoitetta
silmällä pitäen on perustettu Aalto -korkeakoulu,
joka toimii edelläkävijänä koko Suomen
korkeakou-lulaitoksen kehittämisessä. Siksi sen
toiminnan onnistumisella on suuri merkitys Uudellemaalle ja koko
maalle.
Korkeakoulutetun työvoiman tuottamisessa yliopistot
tarvitsevat uusia toimintamenetelmiä ja tuki-toimia läpäisyasteen
nostamiseksi ja opiskeluaikojen lyhentämiseksi. Yliopistojen
kehittäminen on nyt kokonaan uusien haasteiden edessä.
Uudellamaalla, jossa yliopistoja on useita, tämä haaste
on mittava.
Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan
kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 29.50.01 lisäyksenä 60 000 000
euroa osoitettavaksi yliopistojen toimintamenoihin ja lisää momentin
perusteluihin maininnan, että määrärahalla
lisätään Uudenmaan yliopistojen toiminnan
kehittämistä.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Jukka Mäkelä /kok
- Matti Saarinen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Johanna Karimäki /vihr
- Tarja Tallqvist /kd
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Tapani Mäkinen /kok
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Kari Uotila /vas
- Thomas Blomqvist /r
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Mikaela Nylander /r