TALOUSARVIOALOITE 542/2008 vp

TAA 542/2008 vp - Outi Mäkelä /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maakunnan kehittämisrahan ohjelmiin sitomattomaan osuuteen

Eduskunnalle

Maakunnan omaan harkintaan annettava rahoitus monipuolistaa ja tehostaa maakuntasuunnitelmassa linjattujen maakunnan kehittämistavoitteiden toteuttamista sekä vahvistaa samalla maakunnan omaehtoista toimintaa alueen kehittämispolitiikasta päätettäessä. Se on myös alueiden kehittämislain ja aluehallinnon uudistamishankkeen hengen mukaista, sillä se vahvistaa maakuntien omaehtoista roolia aluekehityksen toteutuksessa ja koordinoinnissa. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että maakunnan kehittämisrahan sitomattomaan osaan tehdään tasokorotus. Kun vuonna 2007 ohjelmiin sitomattoman rahoituksen määrä oli koko maassa 12,28 miljoonaa euroa, niin talousarvioesitys veisi rahoituksen alle nykyisen hallituksen ohjelmaa edeltäneen tason.

Budjettiriihi ei korjannut valtiovarainministeriön ehdotusta maakunnan kehittämisrahan sitomattoman osuuden leikkauksesta. Sitomaton osuus on kuluvana vuonna koko maassa 13,056 miljoonaa euroa ja ensi vuoden valtion budjettiin on tulossa vain 11,556 miljoonaan euron määräraha. Vähennys nykyiseen verrattuna on siten 1,5 miljoonaa euroa. Maakunnan kehittämisrahan ohjelmiin sitomattomaan osaan on talo-usarvion eduskuntakäsittelyssä tarpeen osoittaa korotus hallitusohjelman mukaiselle tasolle.

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  32.50.43 lisäyksenä 1 500 000 euroa maakunnan kehittämisrahan ohjelmiin sitomattomaan osuuteen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Outi Mäkelä /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Kari Uotila /vas
  • Thomas Blomqvist /r
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Mikaela Nylander /r