TALOUSARVIOALOITE 549/2007
vp
TAA 549/2007
vp - Tuija Nurmi /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen sotaveteraanien
palveluseteliin
Eduskunnalle
Sotiemme veteraanien harventuvat rivit ovat ikääntyneet.
Monelle heistä heille kuuluvan kuntoutustuen käyttäminen
on korkean iän tai iäkkään puolison
takia mahdotonta. Avo- tai laitoskuntoutus on veteraanien osalta
kohtuullisesti järjestetty. Silti monet sotiemme veteraanit
tai heidän puolisonsa ovat niin iäkkäitä tai
huonokuntoisia, että tällaisen kodin ulkopuolella
tapahtuvan palvelun hyödyntäminen on mahdotonta.
Sotiemme veteraaneilta tullut aloite esittää, että heillä olisi
kodin ulkopuolisen kuntoutuksen sijaan mahdollisuus saada palveluseteli,
jolla he voisivat parantaa elämän laatua kotonaan
ja pystyisivät asumaan itsenäisesti. Olisi yhteiskunnallekin
edullisempaa, jos sotiemme veteraanit voisivat saada helpotusta
kotona asumiseen sen sijaan, että he joutuisivat turvautumaan
laitoshoitoon vain siksi, etteivät kaikki tavanomaiset
kotityöt, kuten esimerkiksi siivous tai kauppa-asiointi,
suju yhtä vetreästi kuin nuorempana. Laitos- tai
avokuntoutusta ei saa poistaa niiltä sotiemme veteraaneilta,
jotka sinne haluavat ja jaksavat lähteä — joukko,
joka harvenee vuosittain. Palvelusetelillä halukkaat veteraanit
pystyisivät hankkimaan itselleen tarvitsemiaan palveluja
kotiin, kuten vaikkapa siivousta, kotiterveydenhoitoa tai apua,
jota voi tulkita niin sanotuksi kotikuntoutukseksi, ja sitä kautta
asumaan läheistensä parissa itsenäisesti
nykyistä pidempään.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 33.50.56 lisäyksenä 3 000 000
euroa sotaveteraanien palveluseteliin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007