TALOUSARVIOALOITE 549/2011 vp

TAA 549/2011 vp - Peter Östman /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen terrorismin torjuntaan

Eduskunnalle

Viime vuosien aikana on useaan Pohjoismaahan kohdistunut ihmishenkiä vaatineita vakavia terrori-iskuja. Nämä esimerkit osoittavat, kuinka tärkeää myös Suomen on ollut ryhtyä ennalta estäviin toimiin terrorismin tai sen tukitoimintojen paljastamiseksi ja torjumiseksi. Tuloksekkaan terrorisminvastaisen poliisityön on mahdollistanut tähän tarkoitukseen osoitetut lisäresurssit. Vuonna 2011 poliisille myönnettiin 850 000 euron lisärahoitus terrorismin torjuntaan. Nyt tästä lisärahoituksesta ollaan luopumassa siitä huolimatta, että Suomen kansallisessa terrorismintorjunnan strategiassa huomioidaan terrorismiin varautumisen olevan osa yhteiskunnan yleisiä turvallisuusjärjestelyjä.

Viranomaisilla on oltava valmius nopeaan reagointiin. Suojelupoliisin toiminta perustuu tehokkaaseen ennalta estävään työhön. Tässä onnistuminen vaatii myös jatkossa panostamista erityisesti tiedonhankintaan, tietojen analysointiin ja raportointiin. Juuri näiden tehtävien hoitamisen kannalta on suojelupoliisin saama lisärahoitus ollut merkittävä apu. Lisärahoituksen jatkaminen terrorismin vastaisiin toimiin osoittaisi sitoutumista konkreettisiin toimenpiteisiin suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  26.10.01 lisäyksenä 850 000 euroa terrorismin torjuntaan.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Peter Östman /kd
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Sauli Ahvenjärvi /kd
  • Sari Palm /kd
  • Leena Rauhala /kd